Vauvatarvikkeiden turhakkeet

Miten selvitä raskauden viimeisistä hetkistä järjissään

Vauvastamme tuli viikonloppuna virallisesti täysiaikainen. Kuukausi sitten en olisi millään uskonut, että pääsemme näille viikoille saakka. Supistukset, sukkapuikot ja kaiken maailman synnytystä enteilevät oireet (jotka eivät oikeasti enteile mitään) alkoivat jo hyvissä ajoin tammikuun puolella, ja monta kertaa olen kerennyt pakata synnytyskassiin valmiiksi tärkeimpiä tavaroita (eli herkkuja) äkkilähtöä varten. Mutta niin vain viikot kuluvat ja typy matkustaa edelleen sitkeästi masun suojissa. 
Kun on aikaa hamstrata...

Olen toki iloinen, että näille viikoille selvittiin, antaahan se paremmat lähtökohdat vauvan alkutaipaleelle karussa ulkomaailmassa. Mutta samalla tunnen esikoisen raskausajalta tutun ahdistuksen nousevan takaraivostani. Silloin kyseinen ahdistus alkoi laskettuna päivänä, ja kuinka pitkältä tuntuikaan odottaa ne yhdeksän päivää, jotka pojalla kesti tajuta poistua yksiöstään. Näitä lähes kahden vuoden takaisia tunnelmia pääsee lukemaan täältä.

Nyt tuo sama tunne on kuitenkin alkanut jo viikkoja sitten. Ja hyvässä lykyssä tässä lyllerretään vielä kuukauden päivät, ennen kuin jotain oikeasti tapahtuu. Se ei ole kovinkaan mukava ajatus. Ja tiedän, että monet muut viimeisillään raskaana olevat jakavat sen. Siksipä päätin nyt pelkän valittamisen sijaan miettiä konkreettisia keinoja, joilla näistä viimeisistä tuskaisista päivistä (tai viikoista) selvitään. Toimikoon tämä vaikka jatko-osana postaukselle loppuraskauden selviämiskeinoista taaperon kanssa. 

  • Tee jotakin. Mitä tahansa.
Tyhjän panttina synnytyksen odottelu ei kokemukseni mukaan auta ketään. Voit toki pitää tukkimiehenkirjanpitoa joka ikisestä sukkapuikosta ja vatsan kovettumisesta, ja muodostaa niiden avulla algoritmeja, jotka paljastavat lapsesi tarkan syntymäajan. Luultavasti se kuitenkin menee metsään, sillä vauvat rakastavat olla ennalta-arvaamattomia, jo mahassa. Yritä siis keksiä tekemistä, joka saisi ajatukset johonkin muualle kuin keskivartalostasi kasvavaan ulokkeeseen. Sisusta, shoppaile (tai nettishoppaile jos uloke rajoittaa liikkumista), siivoa, tee ruokaa varastoon niin paljon että pakastin sanoo itsensä irti (kokeiltu on), katso game of thrones tai jokin muu niistä sarjoista jonka kaikki muut kuin sinä ovat nähneet, tai järjestä omasi, miehesi ja lastesi vaatekaapit armeijamaisen säntilliseen kuntoon. Tai sitten tee niin kuin itse tein esikoisen odotteluahdistuksen aikaan: aloita blogin kirjoittaminen. 

  • Täytä kalenteri.
Tämä on tärkeää, sillä itse ainakin huomaan vaistomaisesti tyhjentäväni kalenteria lasketun ajan lähestyessä. Kun eihän sitä koskaan tiedä, jos olen vaikka synnyttämässä silloin. Mutta todennäköisyydet ovat paljon vahvemmin sen puolella, että et ole. Joten kannattaa varata kalenteriin mahdollisimman paljon kaikkea kivaa tekemistä. Jos (ja kun) vauva antaa odotuttaa itseään, on päiviisi ainakin varattu jotain mukavaa ajanvietettä synnyttämisen sijaan. Kannattaa kuitenkin kohteliaisuuden nimissä infota ihmisiä, joiden kanssa suunnitelmia teet, siitä teoreettisesta mahdollisuudesta, että joudutkin lyhyellä varoitusajalla perumaan. Lisäksi kannattaa varmistaa, että maksullisissa suunnitelmissa on jonkinlainen rahojenpalautustakuu, ettet häviä satoja tai tuhansia euroja synnytyksen yllättäessä. 

  • Yritä ajatella positiivisen kautta.
Tämä ei todellakaan ole helppoa toteuttaa, itse parantumattomana pessimistinä (eli realistina) sen tiedän. Mutta tässä jos missä tilanteessa, kannattaa ainakin yrittää keskittyä positiivisiin puoliin. Niitäkin nimittäin on. Voit vaikka tehdä listaa asioista, jotka ovat helpommin toteutettavissa vauvan ollessa vielä mahassa. Esimerkiksi kahvin (tai minkä tahansa tietyn asteiseksi tarkoitetun ruuan tai juoman) nauttiminen lämpimänä vaikeutuu huomattavasti, kun pieni vauva täytyykin syöttää juuri sillä hetkellä, kun olet nostamassa höyryävän kupin huulillesi. Helpompaa on myös ilman vastasyntynyttä käydä pitkissä suihkuissa, viettää ylimääräinen puolituntinen sängyssä, tehdä jotakin vain itseäsi ajatellen tai vaikka kolistella kattiloita ihan vain periaatteesta (koska ne eivät vielä herätä juuri nukahtanutta vauvaa). Toki näitä asioita täytyy vähän soveltaa, jos taloudessa on jo muita pieniä lapsia. Mutta silti voi lohduttautua ajatuksella, että nyt niitä on toistaiseksi yksi vähemmän kuin kohta. Eikä myöskään pidä aliarvioida käänteisen psykologian voimaa: sillä hetkellä kun alat oikeasti uskoa, että elämä on auvoisempaa vauvan viihtyessä mahassa, hän luultavasti päättää, että nyt on juuri oikea aika tulla ulos.
Kauniista kukistakaan ei ole haittaa
  • Panosta aamuihin.
Kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta mielestäni aamujen huomiointi on ehdottomasti oleellisinta odotusahdistuksen hallitsemisessa. Ne ovat nimittäin loppuraskauden piinallisimpia hetkiä. Saatat viettää lukemattomia iltoja (ja varsinkin esikoisen ollessa kyseessä, myös öitä)  istuskellen keinutuolissa tai jumppapallolla tai suihkun lattialla eri asteisten supistusten antaessa toivoa siitä, että aamuun mennessä ollaan jo tositoimissa synnärillä. Mutta kun aamulla heräät korostuneen kivuttomaan oloon, ja huomaat vatsakummun edelleen kasvavan yhtä massiivisena kuin ennenkin, tarvitset jotain todella motivoivaa, että pääset yli siitä pettymyksen aallosta, joka väkisin pyrkii pyyhkimään väsyneen ruumiisi yli. Se, millä kukin saa itsensä tsempattua taas uutta päivää ja uusia pettymyksiä kohti, riippuu niin monesta tekijästä, etten ala vaihtoehtoja edes arvailemaan. Mutta itse olen todennut parhaaksi helpotuskeinoksi (jos puolisolle tiuskimista ei lasketa), tj-kamman tyyppisen systeemin, jolla konkreettisesti näen joka aamu, että nyt ollaan ainakin yhtä yötä lähempänä sitä helpotuksen hetkeä, joka koittaa viimeistään 42+0 päivämääränä. 

Muista myös, että aina on olemassa joku, joka on samaisella hetkellä yhtä malttamaton, turhautunut ja toivonsa menettänyt. Ja uskonpuutteesta huolimatta aina se odotus lopulta päättyy.

Kommentit