Äitiyden 10 parasta

Osallistuin instagramin puolella haasteeseen, jossa listattiin 10 asiaa, joita rakastaa äitiydessä. Kuormittavan arjen keskellä tuntui todella ihanalta miettiä kerrankin vain niitä positiivisia asioita, joita tämä elämäntilanne pitää sisällään.

Siksipä päätin siirtää haasteen tänne bloginkin puolelle, ja avata vähän enemmän niitä asioita, jotka tekevät äitiydestä (kaikesta huolimatta) aika ihanaa. 

1. Se tunne, että on olemassa kaksi ihmistä, joita tietää rakastavansa ehdoitta elämänsä loppuun asti.

Elämässäni on tällä hetkellä useita ihmisiä, joita rakastan sydämeni pohjasta. Enkä osaa kuvitella elämääni ilman heitä. Mutta tosiasia on, että en voi varmuudella sanoa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Voi olla, että elämä kuljettaa minut erilleen joistain ihmisistä, jotka tällä hetkellä ovat elämäni keskipisteessä. Tai sitten ei. Mutta se on, ja tulee aina olemaan varmaa, että mitä ikinä tapahtuukin, rakkaus omaan lapseen ei katoa. Ja se on jotenkin todella lohdullista.

2. Taaperon antamat halaukset

Olen aina halaillut ja suukotellut lapsiani kovasti. Ja onnekseni he ovat vielä niin pieniä, että antavat tehdä sen. Mutta vielä ihanampaa on se, kun taapero tulee itse halaamaan. Kun tuo pieni ihminen juoksee kädet ojossa syliin, tuntuvat kaikki maailman murheet yhdentekeviltä.

3. Vauvan silmiin asti ulottuva hymy joka kerta hänen herätessään

Jaksan vieläkin ihmetellä, kuinka iloinen ja tyytyväinen vauva kuopuksemme on. Tuntuu, että mikään ei voi pilata hänen onneaan. Silloinkin kun jokin itkettää, vilahtelee kyyneleiden lomasta pieni hymy, ihan kuin itkunkin keskellä tyttö jaksaisi ihmetellä maailman ihanuutta. Mutta kaikkein parhaita ovat ne hymyt, jotka tulevat tytön herätessä, silloin kun unenpöpperöiset silmät kohtaavat omani.

4. Lasten kehityksen seuraaminen. Kuinka uskomattoman taitava ja oivaltava voi pieni ihminen olla!

En ole ennen omien lasten saantia kovinkaan paljoa ollut tekemisissä näin pienten ihmisten kanssa. Ja suoraan sanottuna en ole kauheasti edes pitänyt lapsista. Mutta nyt olen se äiti, joka jaksaa kertoa joka ikiselle kuuntelijaksi suostuvalle, kuinka meidän pieni poika osaa sitä ja tätä ja tuota. Enkä edes piittaa, vaikkei muita kiinnostaisi! 

5. Maailman kokeminen uudestaan lasten silmin.

Tämä on myös asia, jota en ymmärtänyt ennen lasten saantia. Ajattelin aina, kuinka tylsää mahtaakaan olla, kun pitää viettää kaikki aika lasten kanssa, ja tehdä asioita lasten ehdoilla. Ja sitähän se välillä on. Mutta usein se on myös aivan mahdottoman mielenkiintoista. Viettäessäni aikaa taaperon kanssa, pääsen iloitsemaan sellaisista asioista, jotka muuten menisivät täysin ohi keskittyessäni aina johonkin muka tärkeämpään. 

6. Kaikki ne ihanat ohikiitävät hetket, jotka saavat pakahtumaan onnesta.

Tämä on ehkäpä parasta äitiydessä. En ikinä aiemmin ole kokenut niin voimakkaita tunteita, kuin viimeisen parin vuoden aikana. Mikään muu kuin äitiys ei ole saanut sydäntäni yhtä aikaa kääntymään ylösalaisin, tekemään voltteja, paisumaan kymmenkertaiseksi ja puristumaan kasaan. Ja parasta on, että kaikkeen tuohon vaaditaan niinkin pieniä asioita kuin kirjan lukeminen sylikkäin lapsen kanssa, vauvan tuoksuttelu, yhteinen hassuttelu taaperon kanssa tai kastemadon ihmettely.

7. Myös ne huonommat hetket, jotka kasvattavat omaa kestävyyttä, kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä paremmin kuin mikään koulutus koskaan.

En enää ikinä ihmettele, miten hoitovapaalta palaavat ihmiset pärjäävät niin hyvin työelämässä, vaikka ovat olleet niin kauan ”vain kotona”. Jos joskus tulevaisuudessa olen esimiehen asemassa, haluan tiimiini juuri näitä ihmisiä. Itse olen näiden kotivuosien ansiosta saanut ainakin paljon paremman stressinsietokyvyn, lehmänhermot, taidon hallita monta projektia samaan aikaan, nopeutta hoitaa asioita, sekä mikä tärkeintä, arvostusta työhön, johon sisältyy lakisääteinen lounastauko.

8. Lasten suukottaminen. Siihen ei kyllästy ikinä.

Tästä jo mainitsinkin, eikä siitä sen enempää. Se vain on parasta.

9. Tulevaisuus. Niin oma kuin lastenkin. En malttaisi odottaa mitä kaikkea se meille vielä tuo mukanaan. 

Tulevaisuutta odottaa lastensaannin jälkeen ihan eri tavalla. En odota pelkästään niitä asioita, jotka minulle tapahtuvat. Odotan myös kaikkea sitä, mitä lapseni pääsevät vielä kokemaan. Kuten ensimmäistä koulupäivää, ensimmäistä sydänystävää, ensimmäistä ihastumista ja ensimmäistä sydänsurua. 

10. Se, että tietää antaneensa ainakin jotain hyvää ja kaunista tähän maailmaan. 

Tähän on hyvä lopettaa. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä varmuudella, mutta haluan uskoa, että lapseni pääsevät jatkamaan elämäänsä täällä vielä silloin, kun itse en sitä enää pysty tekemään. Ja toivon sydämestäni, että he elävät sitä onnellisina. Mikään muu ei ole niin tärkeää. 

Tehkää tekin oma listanne! Siitä tulee oikeasti todella hyvä mieli. Ja näihin asioihin voi palata sitten, kun arki taas iskee vasten kasvoja, ja löytää itsensä miettimästä, että mitä hittoa sitä ajattelikaan halutessaan jälkikasvua. 😅