Vauvan mielenterveys

Oikein hyvää maailman mielenterveyspäivää kaikille! 

Toivottavasti mahdollisimman moni uhrasi päivän kunniaksi edes pienen hetken miettiäkseen, kuinka tärkeä tällainen päivä on olla olemassa. Mielenterveysongelmat nimittäin herättävät edelleen ihmisissä turhaa pelkoa, joka kohdistuu niin mielenterveysongelmaisiin kuin oman mielen järkkymiseen. Samaan aikaan vaikuttaa siltä, että erityisesti lapset ja nuoret voivat psyykkisesti yhä huonommin, huolimatta hoitojen kehittymisestä ja hienoista pyrkimyksistä poistaa näiden ongelmien stigmaa.

Tänä vuonna mielenterveyspäivän teemana onkin nuorten mielenterveys ja jokaisen oikeus tulla arvostetuksi omana itsenään, diagnooseista riippumatta. Suomen mielenterveysseuran sivuilta löytyy lisää tietoa aiheesta, sekä muun muassa uudistetut vahvuuskortit, joiden avulla jokainen voi löytää itselleen omat vahvuutensa. Ja kaverille myös.

Omasta elämäntilanteestani johtuen ajatukseni ajautuivat tänään kuitenkin siihen, mitä voisimme tehdä antaaksemme tuleville nuorille, eli nykyisille vauvoille, mahdollisimman hyvät lähtökohdat terveen ja vahvan mielen kehittymiseksi. Olen sivunnut aihetta jo kiintymyssuhdetta käsittelevässä kirjoituksessa, mutta halusin nyt pohtia vielä erityisesti niitä keinoja, joilla tähdätään tasapainoisten ihmisten muotoutumiseen näistä pienistä pehmeäposkisista kääröistä. Tämän aikaisempaa ennaltaehkäisyä mielenterveysongelmille ei nimittäin ole olemassa (paitsi tietysti omien ongelmiensa puiminen ennen lasten hankintaa, mutta paneudutaan siihen toiste).

Tasapainoisen ihmisen kasvattamiseksi ei tarvitse ryhtyä ihmeellisiin taikatemppuihin tai yli-inhimilliseen uhrautumiseen. Vauva nimittäin tarvitsee hoitajiltaan pääasiassa vain muutamaa asiaa: rakkautta, hyväksyntää ja turvaa. Ja näitä saadakseen vauvalta ei puolestaan vaadita mitään. Hänen tulisi olla aivan yhtä rakastettu ja hyväksytty niin aurinkoisina hetkinään kuin koliikin vaivatessa, hampaita pukatessa tai yöhulinoidessaan.

Vauva ei itse kykene ymmärtämään mistä kulloinenkin paha olo kumpuaa, oli se sitten nälkää, väsymystä tai vatsakipua. Vauva tietää ainoastaan sen, että kaikki ei ole hyvin, joten vanhemman tehtäväksi jää poistaa tuo paha olo kerta toisensa jälkeen. Monesti helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksemme näitä pahan olon aiheuttajia ei kovinkaan montaa pienellä vauvalla ole, joten poissulkumenetelmä on monesti kätevä työkalu. Ja kun vauva oppii, että hän saa avun pahaan oloonsa, hän tuntee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi.  Ja niin luodaan pohjaa tämän pienen ihmisen itsetunnolle.

Myös mielenterveyttä tukevia empatiataitoja voidaan vahvistaa jo vauvaiässä, sillä tutkimusten mukaan vauvat ovat synnynnäisesti empaattisia olentoja. He esimerkiksi alkavat usein itkemään nähdessään toisen lapsen itkevän. Empatian kehittyminen vaatii silti muutakin kuin itkevien vauvojen näkemistä, sillä noin vuoden ikäisinä vauvat alkavat ymmärtää, että muut ihmiset ovatkin heistä itsestään erillisiä olentoja, eivätkä enää parahda itkuun toisen tuskan siivittäminä.

Vauvan empatiakyky vahvistuu pääosin samoilla keinoilla kuin itsetuntokin, eli hoivalla, hellyydellä ja hyväksynnällä. Erityisesti vauvan hiukan kasvaessa tulisi hänen uhmastaan ja vanhempien ei-sanan kulutuksesta huolimatta tuntea olevansa hyväksytty juuri niillä ominaisuuksilla, joita hänestä löytyy. On siis eri asia oikaista ei-toivottua käytöstä, kuten toisen lyömistä, kuin yrittää muokata lapsesta sellaista kuin itse hänen haluaisi olevan (kuten ekstroverttiä jalkapalloilijaa tai runosieluista vegaania).

Vauvan mielenterveyden tukeminen ei siis teoriassa ole rakettitiedettä. Niin kuin ei mikään muukaan vauvanhoitoon liittyvä. Mutta itselleni ainakin tekee hyvää välillä muistuttaa, kuinka tärkeiden asioiden äärellä olemme vaihtaessamme kakkavaippoja, syöttäessämme, heijatessamme ja kestäessämme pienen ihmisen kiukut päivästä toiseen.