Syntymäjulisteet pienokaisista

Miksi Kaukametsän pakolaiset - söpö eläinpiirretty - traumatisoi lapsia?

Olen Instagramin puolella tehnyt viime päivinä kyselyitä Kaukametsän pakolaiset -sarjasta. Halusin tietää, kuinka moni seuraajistani on kyseistä sarjaa katsonut, ja millaisena he sarjan muistavat.
Syy yhtäkkiselle kiinnostukselleni tätä ohjelmaa katsoneiden kokemuksia kohtaan sai alkunsa kirjoittaessani edellistä blogitekstiä lasten hyvinvointia tukevista piirretyistä

Ajattelin, että haluaisin ehdottomasti laittaa listalle oman lapsuuteni suosikin, Kaukametsän pakolaiset. Olen itse ollut sarjan näyttövuosina noin 6-8 vuotias. Muistan tuon ohjelman äärettömän liikuttavana ja mielenkiintoisena. Paikoitellen myös todella surullisena, vähän pelottavanakin. Mutta ei pahalla tavalla. Enemmän painajaisia näin vuosikaudet muumien möröstä kuin mistään kaukametsän tapahtumasta. 

Ennen kuin uskalsin lisätä tämän lapsuuteni lempiohjelman blogitekstiini, päätin kuitenkin kysyä Googlelta, mitä sillä olisi sarjasta sanottavanaan. Ja vastaukseksi sain kasapäin artikkeleita siitä, kuinka tämä sarja on traumatisoinut lapsia ympäri maailmaa väkivaltaisilla kuolemillaan. 

Olin lievästi hämmentynyt tästä. Miten tuo ohjelma, joka omissa muistoissani oli tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja solidaarisuudesta, on voinut aiheuttaa vakavia traumoja ihmisille, jotka ovat olleet kanssani saman ikäisiä sitä katsoessaan. Päädyin tiedonjanossani jopa katsomaan YouTubesta pätkän, johon oli koottu kaikki tämän kamalan sarjan kamalat kuolemat. Ja olihan se järkyttävä video. 

Mutta. Kun mietitään vaikkapa Disneyn perinteisiä lastenelokuvia, sanoisin, että esimerkiksi Mufasan ja Bambin äidin kuolemat ovat aivan yhtä kamalia. Kaukametsän pakolaisissa kuolemia oli toki enemmän, mutta kyseessä ei ollutkaan elokuva, jossa ne kaikki olisivat vilisseet peräkkäin pienen katsojan silmissä. 

Kuolemat liittyivät sarjassa täysin oikeassakin elämässä mahdollisiin tilanteisiin. Siilipariskunta jäi rekan alle ylittäessään isoa moottoritietä, metsästäjä ampui fasaanin, petolintu saalisti hiiren ja mäyrävanhus kuoli vanhuuteen. Muistan itse erityisesti tuon siilipariskunnan tapauksen, jossa toinen siileistä ei uskaltanut ylittää tietä, vaan jähmettyi kesken ylitysmatkan. Toinen yritti rohkaista puolisoaan, mutta tilanne päättyi lopulta traagisesti ison rekan ilmestyessä kuvaan. Viimeinen näky siileistä oli pariskunta pitämässä tiukasti toisiaan käsistä kiinni. 

Muistan, että itkin tuolle kohtaukselle. Itkisin varmasti edelleen. Mutta asian käsittelyä helpotti kovasti se, että en koskaan katsonut tätä ohjelmaa yksin. Vieressäni oli vanhempi, joka sanoitti pelottavia tilanteita ja lohdutti surullisten aikana. 

Tilanne olisi varmasti ollut aivan eri, jos olisin katsonut ohjelmaa yksin, ja jäänyt omassa varassani miettimään, miksi niitä kauheita asioita tapahtui. Ei siis voi tarpeeksi korostaa, kuinka tärkeää on, että vanhemmat tietävät, mitä lapset katsovat. Se, että jokin ohjelma on piirretty ja kertoo söpöistä eläimistä, ei tarkoita, ettei se sisältäisi asioita, joiden käsittelyyn pieni (tai vähän vanhempikin) lapsi tarvitsee aikuista. 

En toki väitä, että kaikki kyseisestä sarjasta traumatisoituneet olisivat sitä katsoneet yksin. Mutta varmaa on ainakin se, että mahdollisuus järkyttävän asian käsittelyyn on yksi oleellisista tekijöistä, kun pohditaan, miksi toisille jää samoista tapahtumista pahempia jälkiä kuin toisille. 

Olen edelleen sitä mieltä, että Kaukametsän pakolaiset on yksi koskettavimpia ja opettavaisimpia sarjoja, joita lapsille on tehty. Ja toivon, että saisin omat lapseni katsomaan sitä sitten vuosien päästä, kun he ovat tarpeeksi vanhoja pystyäkseen käsittelemään kuoleman ja menetyksen teemoja. 

Ainoa kohtaus jonka tulen tästä sarjasta sensuroimaan, on se, jossa hiirivanhemmat näkevät petolintujen piikkipensaaseen keihästämät hiirivauvansa. Se on liikaa jopa 32 vuotiaalle herkälle mielelle. 


Ensi kerralla lupaan puhua jostain muusta kuin tv-ohjelmista! Kiitos kun kuuntelitte. 🤍

Kommentit