Syntymäjulisteet pienokaisista

Miten niin erityisherkkä lapsi?


Teidän poika taitaa olla tosi ujo.
Kuinkas siitä on noin pelokas tullut?
Tuuppaat vaan sinne muiden sekaan, niin kyllä se siitä karaistuu!

Olen saanut kuulla näitä kommentteja jo yllättävän monelta taholta siihen nähden, että esikoispoikamme on vasta ylittänyt 1,5 vuoden rajapyykin. Mutta jos olen poikani temperamentin oikein diagnosoinut, tulee näitä pohdintoja ja neuvoja satelemaan lähitulevaisuudessa yhä enemmän. Siksipä päätin ottaa tehtäväkseni perehtyä tähän ihmisiä ihmetyttävään piirteeseen, jota erityisherkkyydeksikin kutsutaan.

Yritän nyt lyhyesti ja ytimekkäästi kertoa, mitä tämä piirre tarkoittaa pienellä lapsella, ja miten se näkyy omalla pienellä pojallani. Korostettakoon silti heti ensimmäiseksi, että en ole missään nimessä erityisherkkyyden asiantuntija. Mutta elettyäni oman herkkyyteni kanssa 31 vuotta, ja seurattuani nyt hyvin läheltä herkkyyteen taipuvaisen poikani alkutaivalta, tunnen pakottavaa tarvetta jakaa sitä tietoutta, jota olen tähän mennessä ehtinyt kerätä.

Mielestäni tärkeintä on korostaa, että erityisherkkyydessä ei ole kyse sairaudesta, oireyhtymästä tai viasta. Eikä pilalle menneestä kasvatuksesta. Se on normaali synnynnäinen hermojärjestelmän ominaisuus, ja vieläpä suhteellisen yleinen sellainen. Tutkimusten perusteella on arvioitu, että 15-20 prosenttia maapallon populaatiosta on erityisherkkiä. Lähes joka viides ihminen siis reagoi ympäröivään maailmaan ja aistiärsykkeisiin erityisherkällä tavalla.

Mistä sitten erityisherkän lapsen tunnistaa?

Erityisherkkiä lapsia kuvaillaan usein ujoiksi, yliherkiksi, pelokkaiksi, sisäänpäin kääntyneiksi tai muuten vaan erikoisiksi. Ja jos lapsi saa pienestä pitäen kuulla olevansa jotakin näistä stereotypioista, alkaa hän toki helposti käyttäytyä niiden mukaisesti. Sen vuoksi olisi ehdottoman tärkeää, että erityisherkkyys tunnistettaisiin omana piirteenään, joka ei suinkaan tarkoita samaa kuin yllä mainitut luonteenpiirteet.

Jokainen erityisherkkä lapsi on omanlaisensa. Osa heistä on hyvinkin ulospäin suuntautuneita tai vauhdikkaita, osa taas rauhallisia tai omassa rauhassa viihtyviä. Yhteistä heille kaikille kuitenkin on synnynnäinen kyky tehdä tarkkoja havaintoja ympäristöstään. Heidän kehonsa on suunniteltu havaitsemaan ja tunnistamaan kaikenlaiset ärsykkeet. Tästä johtuen he usein huomaavat ympäristöstään asioita ja vivahteita, joihin muut eivät kiinnitä huomiota. He pohtivat kokemiaan asioita tarkkaan ja tuntevat syvästi. Lisäksi he ovat usein liiankin tietoisia muiden ihmisten tunteista ja reagoivat niihin intuitiivisen herkästi ja empaattisesti.

Kaikki edellä mainittu johtaa usein siihen, että lapsi kuormittuu ja väsyy helposti, erityisesti tilanteissa, jotka sisältävät paljon ärsykkeitä (harrastusryhmät, meluisat tapahtumat, juhlat sekä muutostilanteet yleisesti). Uudet tilanteet vaativat erityisherkiltä lapsilta paljon työstämistä, minkä vuoksi he haluavat yleensä ensin tarkkailla tilanteita rauhassa ennen niihin osallistumista. Saatuaan tarpeeksi aikaa, he eivät kuitenkaan yleensä käyttäydy ujosti tai pelokkaasti, vaan ovat usein hyvinkin sosiaalisia ja taitavia luomaan kaverisuhteita. 

Oman poikani kohdalla tunnistan vahvasti tarpeen tarkkailla tilanteita. Se on tullut todistettua lukuisissa harrastusryhmissä, kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin. Lisäksi poikani on pienestä vauvasta asti aistinut hoitajansa mielialat lähes yliluonnollisen tarkasti ja reagoinut niihin voimakkaasti. Tämä selittää monet vauvavuotemme oravanpyörätilanteista, joissa yritin epätoivoisen stressaantuneena rauhoittaa epätoivoisesti itkevää vauvaa, aiheuttaen omalla mielialallani luultavasti vielä pahemman olon poikaparalle. Seuraavaa lasta varten olisi siis luultavasti tarpeellista opetella rauhoittamaan ennen kaikkea itsensä..?

Lyhyttä ja ytimekästä tästä tekstistä ei (taaskaan) tullut, mutta toivottavasti edes joku sai uutta perspektiiviä oman tai lähipiirin lapsen ujolle, aralle tai pelokkaalle käytökselle. Jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa tutustua Elaine Aronin Erityisherkkä lapsi -teoksen lisäksi esimerkiksi psykologi Heli Heiskasen teokseen Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään.
Palaan itse tähän aiheeseen vielä (ainakin) kerran, sillä haluan selvittää mitä me vanhempina voimme tehdä, jotta erityisherkät lapsemme saisivat käyttöönsä kaiken sen hurjan potentiaalin, jota he tämän piirteen vuoksi omaavat.


Ja vielä yksi ilmoitusluontoinen asia. Nyytin matka on siirtynyt 2020-luvulle ja aloittanut sen kunniaksi toiminnan myös Instagramin puolella, jonne olisi tarkoitus päivitellä vähän lyhyempiä pohdintoja mieltäni askarruttavista aiheista. Toivottavasti eksytte sinnekin!

Kommentit