Teidän
poika taitaa olla tosi ujo.
Kuinkas
siitä on noin pelokas tullut?
Tuuppaat
vaan sinne muiden sekaan, niin kyllä se siitä karaistuu!
Olen saanut kuulla näitä kommentteja jo yllättävän monelta
taholta siihen nähden, että esikoispoikamme on vasta ylittänyt 1,5 vuoden
rajapyykin. Mutta jos olen poikani temperamentin oikein diagnosoinut, tulee
näitä pohdintoja ja neuvoja satelemaan lähitulevaisuudessa yhä enemmän. Siksipä
päätin ottaa tehtäväkseni perehtyä tähän ihmisiä ihmetyttävään piirteeseen,
jota erityisherkkyydeksikin kutsutaan.
Yritän nyt lyhyesti ja ytimekkäästi kertoa, mitä tämä piirre
tarkoittaa pienellä lapsella, ja miten se näkyy omalla pienellä pojallani. Korostettakoon
silti heti ensimmäiseksi, että en ole missään nimessä erityisherkkyyden
asiantuntija. Mutta elettyäni oman herkkyyteni kanssa 31 vuotta, ja
seurattuani nyt hyvin läheltä herkkyyteen taipuvaisen poikani alkutaivalta,
tunnen pakottavaa tarvetta jakaa sitä tietoutta, jota olen tähän mennessä
ehtinyt kerätä.
Mielestäni tärkeintä on korostaa, että erityisherkkyydessä
ei ole kyse sairaudesta, oireyhtymästä tai viasta. Eikä pilalle menneestä
kasvatuksesta. Se on normaali synnynnäinen hermojärjestelmän ominaisuus, ja
vieläpä suhteellisen yleinen sellainen. Tutkimusten perusteella on
arvioitu, että 15-20 prosenttia maapallon populaatiosta on erityisherkkiä.
Lähes joka viides ihminen siis reagoi ympäröivään maailmaan ja
aistiärsykkeisiin erityisherkällä tavalla.
Mistä sitten erityisherkän lapsen tunnistaa?
Erityisherkkiä lapsia kuvaillaan usein ujoiksi,
yliherkiksi, pelokkaiksi, sisäänpäin kääntyneiksi tai muuten vaan erikoisiksi.
Ja jos lapsi saa pienestä pitäen kuulla olevansa jotakin näistä
stereotypioista, alkaa hän toki helposti käyttäytyä niiden mukaisesti. Sen
vuoksi olisi ehdottoman tärkeää, että erityisherkkyys tunnistettaisiin omana piirteenään,
joka ei suinkaan tarkoita samaa kuin yllä mainitut luonteenpiirteet.
Jokainen erityisherkkä lapsi on omanlaisensa. Osa
heistä on hyvinkin ulospäin suuntautuneita tai vauhdikkaita, osa taas
rauhallisia tai omassa rauhassa viihtyviä. Yhteistä heille kaikille
kuitenkin on synnynnäinen kyky tehdä tarkkoja havaintoja ympäristöstään. Heidän
kehonsa on suunniteltu havaitsemaan ja tunnistamaan kaikenlaiset ärsykkeet.
Tästä johtuen he usein huomaavat ympäristöstään asioita ja vivahteita, joihin
muut eivät kiinnitä huomiota. He pohtivat kokemiaan asioita tarkkaan ja
tuntevat syvästi. Lisäksi he ovat usein liiankin tietoisia muiden ihmisten
tunteista ja reagoivat niihin intuitiivisen herkästi ja empaattisesti.
Kaikki edellä mainittu johtaa usein siihen, että lapsi
kuormittuu ja väsyy helposti, erityisesti tilanteissa, jotka sisältävät paljon
ärsykkeitä (harrastusryhmät, meluisat tapahtumat, juhlat sekä
muutostilanteet yleisesti). Uudet tilanteet vaativat erityisherkiltä
lapsilta paljon työstämistä, minkä vuoksi he haluavat yleensä ensin tarkkailla
tilanteita rauhassa ennen niihin osallistumista. Saatuaan tarpeeksi aikaa,
he eivät kuitenkaan yleensä käyttäydy ujosti tai pelokkaasti, vaan ovat usein
hyvinkin sosiaalisia ja taitavia luomaan kaverisuhteita.
Oman poikani kohdalla tunnistan vahvasti tarpeen tarkkailla
tilanteita. Se on tullut todistettua lukuisissa harrastusryhmissä, kuten aiemmassa
postauksessa kerroinkin. Lisäksi poikani on pienestä vauvasta asti aistinut
hoitajansa mielialat lähes yliluonnollisen tarkasti ja reagoinut niihin
voimakkaasti. Tämä selittää monet vauvavuotemme oravanpyörätilanteista, joissa
yritin epätoivoisen stressaantuneena rauhoittaa epätoivoisesti itkevää vauvaa,
aiheuttaen omalla mielialallani luultavasti vielä pahemman olon poikaparalle.
Seuraavaa lasta varten olisi siis luultavasti tarpeellista opetella
rauhoittamaan ennen kaikkea itsensä..?
Lyhyttä ja ytimekästä tästä tekstistä ei (taaskaan)
tullut, mutta toivottavasti edes joku sai uutta perspektiiviä oman tai
lähipiirin lapsen ujolle, aralle tai pelokkaalle käytökselle. Jos aihe
kiinnostaa enemmän, kannattaa tutustua Elaine Aronin Erityisherkkä lapsi -teoksen
lisäksi esimerkiksi psykologi Heli Heiskasen teokseen Herkkyyden voima –
opas omannäköiseen elämään.
Palaan itse tähän aiheeseen vielä (ainakin) kerran, sillä
haluan selvittää mitä me vanhempina voimme tehdä, jotta erityisherkät lapsemme
saisivat käyttöönsä kaiken sen hurjan potentiaalin, jota he tämän piirteen
vuoksi omaavat.
Ja vielä yksi ilmoitusluontoinen asia. Nyytin matka on siirtynyt 2020-luvulle ja aloittanut sen kunniaksi toiminnan myös
Instagramin puolella, jonne olisi tarkoitus päivitellä vähän lyhyempiä pohdintoja mieltäni askarruttavista aiheista. Toivottavasti eksytte sinnekin!
Kommentit
Lähetä kommentti