Syntymäjulisteet pienokaisista

Kirjasuositukset äidiltä äideille


Lukemisteemasta innostuttuani ajattelin listata vielä omat kirjasuosikkini viimeisen kahden vuoden ajalta. Nämä kirjat ovat toimineet tukena vaikeina hetkinä, naurattaneet raskaina kausina ja opettaneet lukemattomia mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita lapsista ja vanhemmuudesta. Esittelen lyhyesti jokaisen kirjan, niin voitte itse arvioida, olisiko niistä piristämään omaa arkeanne.


Pää edellä. Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä. (Tiina Huttu & Kirsi Heikkinen)

Sain tämän kirjan lahjaksi odottaessani esikoista. Luin sen heti kannesta kanteen, ja olen palannut sen kansien väliin tämän tästä. Aina löytyy jotain uutta tietoa, joka sopii juuri siihen kehitysvaiheeseen, jonka kanssa poikani (tai minä) sillä hetkellä painiskelee.

Pää edellä on nimensä mukaisesti kirja aivojen kehityksestä, mutta se on kirjoitettu niin yleistajuisesti, mukaansa tempaavasti ja lukuisia esimerkkejä käyttäen, ettei yhtään tarvitse pelätä joutuvansa lukemaan puista tutkimustekstiä. Kirja lähtee liikkeelle vauvan aivojen kehittymisestä kohtuaikana, ja etenee kaikkiin niihin ominaisuuksiin ja taitoihin, joita pieni ihminen tähän maailmaan tullessaan omaksuu. Omat lukunsa saavat esimerkiksi temperamentin muodostuminen, muistin ja kielen kehittyminen ja jopa isän ja äidin aivojen uudelleen muovautuminen vanhemmuuden alkumetreillä.


Voit nukkua. Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään. (Laura Andersson)

Tämän kirjan löysin lukuisten miksi vauvani ei pe###le nuku -googlettelujen jälkeen esikoiseni ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen. Ja nopeasti tajusin, että löysin kirjan noin kahdeksan kuukautta myöhässä. Kirja sisälsi toki todella hyviä neuvoja silloiseenkin tilanteeseemme, mutta uskon, että ottamalla kirjan opit käyttöön jo aivan pienen vauvan kanssa, olisimme säästyneet sydäntä raastavilta unikouluilta ja kuukausien valvomiselta.

Andersson on tehnyt kirjaa varten suuren salapoliisityön, ja selvittänyt, mistä syistä muualla kuin Suomessa vauvat nukkuvat paremmin. Nämä syyt hän listasi seitsemäksi ohjeeksi, joista jokainen avataan kirjassa selkeästi ja perustellen, tavoitteenaan opettaa vauva lempeästi nukkumisen saloihin jo ensi kuukausista alkaen. Kaikki ei suju Anderssonin omankaan vauvan kohdalla kuin Strömsössä, mutta lopussa kiitos (ja hyvät yöunet) seisovat.

Tein jo vuosi sitten tämän kirjan luettuani pyhän päätöksen, että jos vielä saamme toisen vauvan, otan nämä ohjeet käyttöön heti alkumetreillä. Ja nyt on tuon päätöksen lunastamisen aika. Lupaan raportoida teille polkumme huipuista ja sudenkuopista!


Olipa kerran äiti (Helmi Kekkonen)

Luin arvostelun tästä kirjasta sen ilmestyttyä viime syksynä, ja tiesin heti, että tässä olisi äitiys -kirja omaan makuuni. Olen lukenut useampia äitien kirjoittamia kirjoja äitiydestä, mutta jostain syystä mikään niistä ei ole tuntunut omalta. Ajattelin jo, että vika on minussa; olen liian outo äiti. Mutta onneksi tiedän nyt, että on olemassa ainakin yksi ihminen, joka jakaa oudon ajatusmaailmani. Ja kuulemieni palautteiden perusteella en taida olla läheskään ainoa laatuani.

Kekkonen kirjoittaa kasvustaan äidiksi rehellisesti, huumorintajuisesti ja itseironisesti. Kirjan kieli on kaunista, ja niin on myös tekijän suhde tyttäriinsä, kaikista epäonnistumisista ja kipuiluista huolimatta. Tai ehkä juuri niiden takia. Uskon, että jokainen äiti löytää tästä tarinasta oman samaistumispintansa.


Vuoden mutsi 1 & 2. (Satu Rämö & Katja Lahti)

Viimeisenä haluan esitellä tämän kirjaparin, jonka parissa olen tyrskähdellyt niinäkin päivinä, kun mikään muu ei ole jaksanut naurattaa. Ensimmäisen osan (joka käsittelee äidin taivalta positiivisesta raskaustestistä vauvavuoden loppuun) luin odottaessani esikoistani ja luettuani vinon pinon erilaisia kasvatusoppaita ja äitiyskirjoja, jotka tuntuivat kaikki vain lisäävän ahdistustani siitä, että minusta ei ikinä olisi äidiksi. Tuntui, että mitä tahansa tekisinkään, tekisin sen jonkin lähteen mielestä väärin. Mutta tämä kirja sai kuplani onneksi puhkeamaan mitä riemastuttavimmalla tavalla.

Näiden naisten huumori on ronskia, ironista ja mukaansatempaavaa. He osaavat ravistella vallalla olevia äitiysmyyttejä tavalla, joka saa samaan aikaan nauramaan ja vakavasti pohtimaan, että mikä meitä ihmisiä nykyään oikein vaivaa. Ensimmäisen osan lopusta löytyy myös Vuoden mutsi -testi sekä täytettävä muistikirja vauvavuoden tärkeistä tapahtumista (kerrankin itseä, ei vauvaa varten). Kannattaa siis ostaa omaksi!

Kirjaparin toinen osa käsittelee aikaa vauvavuoden jälkeen, eli taaperoelämää. Luen kirjaa parhaillaan itsekin, ja sanon siitä vain sen verran, että tämän parempaa iltalukemista en osaa keksiä. Aion pakata opuksen myös sairaalakassiin siltä varalta, että supistusten välissä tulee tarve pienelle kevennykselle.


Kertokaahan omia suosituksianne hyväksi todetuista kirjoista, jotka auttavat jaksamaan hektisen arjen ja ristipaineiden aallokossa!

Kommentit