Stressaantunut sikiöni

Olen luonteeltani mestarimurehtija. Oikeasti. On vaikeampaa miettiä asioita, joita en olisi murehtinut tai etukäteen stressannut kuin niitä, jotka eivät olisi mieltäni liikauttaneet. Ja tämä ei valitettavasti päde pelkästään negatiivisiin asioihin vaan lähes yhtä lailla asioihin, joita odotan innolla. Sillä yleisesti ottaen kaikestahan löytyy nurja puoli, ja itse olen erityisen lahjakas kääntämään asioista esiin juuri sen puolen.

Voitte siis kuvitella, että raskaus, niin toivottu ja odotettu kuin se olikin, sai mielessäni liikkeelle hurjan määrän erilaisia huolia, murheita ja nurjia puolia. Eikä oloani helpottanut yhtään tieto siitä, että sisälläni kasvava ihmisenalku tuntee kaiken sen stressin, joka hermosoluissani virtaa.

Viime vuosina raskausvalistuksessa on perinteisten fyysisten vaarojen (päihteet, ruoka-aineet ja muut tutut kiellettyjen listalta löytyvät aineelliset asiat) lisäksi alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota myös sikiön psyyken suojelemiseen. Tämä on mielestäni todella hienoa, sillä jo maalaisjärjellä ajateltuna sikiöaika on niin pitkä ajanjakso, että olisi suorastaan ihmeellistä, jos sinä aikana saadut kokemukset eivät jollakin tavalla vaikuttaisi vauvan muokkautuviin aivoihin.

Turun yliopistossa on aloitettu aiheen tiimoilta jo vuonna 2010 laaja tutkimushanke, jonka tavoitteena on saada lisää tietoa perimän ja ympäristön vaikutuksista lapsen kehitykseen. Tämä FinnBrain -nimeä kantava tutkimuskokonaisuus on jo nyt tuottanut paljon uutta tietoa lasten aivojen kehityksestä kohtuajoilta lähtien, ja yksi uutiskynnyksiä ylittävä tulos on juurikin äidin raskaudenaikaisen stressin vaikutus sikiöön.

Pitkään on tiedetty, että väkivaltaiseen perheeseen tai katastrofialueelle syntyvä lapsi kehittyy eri tavalla kuin turvallisissa oloissa kasvava lapsi. Oikeanlaisen kiintymyssuhteen muodostumiseen eli varhaiseen vuorovaikutukseen kiinnitetään jo paljon huomiota ainakin erikoissairaanhoidossa ja yhä enemmän myös perusterveydenhuollon tasolla, kuten neuvoloissa. 

Mutta uuden tiedon valossa moni asia voikin mennä pieleen jo ennen kuin vauva edes siirtyy kohdun turvasta tähän julmaan ulkomaailmaan. Äidin kokema stressi, ahdistus, pelko ja masennus näyttäisivät vaikuttavan sikiön käyttäytymistä säätelevien geenien aineenvaihduntaan, mikä puolestaan saattaa johtaa myöhemmässä elämässä niin masennus- ja väkivaltataipumukseen kuin erilaisiin aineenvaihduntahäiriöihinkin, kuten diabetekseen ja lihomiseen. Sikiöt ovat siis suuressa vaarassa ylistressaantua ennen kuin ovat edes oppineet hengittämään omilla keuhkoillaan!

Ja nyt kun olen ehkä saanut lietsottua omassa mielessäni viime syksynä vellonutta kauhua eteenpäin, haluan kertoa sen tärkeimmän asian: 

Normaali stressi ei tee sikiöstäsi käytöshäiriöistä diabeetikkoa. 

On eri asia joutua jatkuvasti pelkäämään oman ja rakkaidensa hengen puolesta tai painiskella hoitamattoman masennuksen tai ahdistuneisuushäiriön kanssa kuin kokea silloin tällöin pelkoa omista raskausoireista, sikiön hyvinvoinnista tai tulevaisuuden mahdollisista murheista. Saati riidellä puolison kanssa tämän tuodessa kaupasta sitä maailman kuvottavimmalta haisevaa juustoa (joka vielä viime viikolla oli suurinta herkkuasi). Suurin osa meidän huolistamme on niin pieniä, että kohdussa kuperkeikkoja tekevä sikiö ja hänen geeninsä eivät niistä välitä tuon taivaallista.

Mutta JOS tuntuu, että omakin jaksaminen ja itsensä kasassa pitäminen tuntuu ylivoimaiselta, on hyvä tiedostaa, että myös sisälläsi kasvava ihmisenalku joutuu silloin kamppailemaan samojen tuntemusten kanssa. Ja silloin jos koskaan täytyy nähdä oman navan ulkopuolelle (eli sisäpuolelle) ja hakea apua. Jos ei itsensä vuoksi niin sen pienen otuksen, jolla kaikki elämän kortit ovat vielä jaettavana.

Jos FinnBrain -tutkimus (ja luotettava tieto tästä aiheesta) kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa tutkijoiden pitämää blogia osoitteessa http://blogit.utu.fi/finnbrain/.

Mahdollisimman stressitöntä viikonloppua kaikille!