Mikä tekee kipeästä lapsesta niin ihanan?

Perheeseemme rantautui jälleen yksi flunssa-aalto. Koronaa se ei onneksi ollut, tälläkään kertaa. Mutta muutaman yön taaperon jatkuvaa yskää kuunnelleena ja sängyn vieressä surkeaa poikaa vähän väliä lohduttaneena, ei tuokaan tieto saa hyppimään ilosta.

Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, on tuo sama tauti kohta omaakin oloa värittämässä. Mutta tällä kertaa en valita tämän enempää lasten sairastamisesta ja kotiäidin olemattomista oikeuksista omaan sairaslepoon. Sen sijaan haluan tuoda esiin yhden hyvän asian, jotka nämä flunssat tuovat aina mukanaan.

Jostain kumman syystä lapset muuttuvat maailman suloisimmiksi sairastaessaan. Meidän hulivilipoikamme on viimeiset päivät viettänyt suurimman osan ajastaan piirrellen, palapelejä kooten ja kirjoja lukien. Elämämme on muistuttanut enemmän 50-luvun kiiltokuvakirjoja kuin 2000-luvun lapsentahtista (lue lapsijohtoista) kaaosarkea. Ja taas olen päässyt huomaamaan, kuinka fiksu ja syvällisesti ajatteleva pieni poika taloudessamme asuukaan. 

Tunnistin tämän saman ilmiön työskennellessäni lastenpsykiatrian osastoilla. Ongelmaisimmatkin lapset, jotka normaalisti vaativat herkeämättömän kannattelun selvitäkseen pienistäkin siirtymistä, suunnittelemattomista hetkistä tai vastoinkäymisistä, muuttuivat flunssan vaikutuksen alla kuin eri ihmisiksi. 

Nykyään olen kyllä tullut siihen tulokseen, että eivät lapset muutu eri ihmisiksi sairastuessaan. Sairastaminen vain näyttää heidät sellaisina kuin he oikeasti ovat. Ilman päätöntä koheltamista, uhmaa tai väsymyskiukkuja. 

Tai voihan se olla, että muutos tapahtuukin enemmän aikuisessa. Lapsen sairastaessa osaamme keskittyä oleelliseen. Ilman päätöntä suorittamista, vaatimuksia tai stressiä aikatauluista. Muistan omastakin lapsuudesta, kuinka sairastaminen oli useimmiten aika ihanaa, kun sai olla rauhassa kotona, äiti ei ollut töissä ja välipalaksi syötiin pannukakkua. 

Mitä siis voisimme tehdä, jotta nämä sairastamisen ihanat vaikutukset kantaisivat siihenkin aikaan, kun puoliksi käytetyt nenäliinat eivät enää täytä kodin jokaista tasoa ja nurkkaa? 

Jos vaikka pysähdyttäisiin useammin. Ja syötäisiin enemmän pannukakkua. 🤍