Kun imetys päättyy liian aikaisin

Kirjoittelin aiemmin vauvamme siirtymisestä osittaisimetykselle painonnousun niukkuuden vuoksi. Omat fiilikset olivat jo silloin hiukan haikeat, ja jouduin tekemään töitä itseni kanssa, että hyväksyisin imetyksen menneen tällä kertaa eri tavalla kuin esikoisen kohdalla.

Ja nyt, paljon nopeammin kuin olisin uskonut tai halunnut, on kuopukseni imetystaival päättynyt kokonaan. 

Viimeisen kuukauden aikana rinnalla viihtyminen on vähentynyt kovaa vauhtia, ja kun painosta on ollut muutenkin huolta, on korvikemaitoa jouduttu samassa tahdissa lisäämään, jotta tyttö varmasti saisi tarpeeksi ravintoa. Ja luonnollistahan se on, että kun pullosta on saanut maitoa helpommin, ei rinnalla ole jaksettu tehdä enää senkään verran töitä mitä aiemmin.

Joku varmasti ajattelee, että olisin voinut tehdä enemmän. Käydä imetysohjauksissa, imettää kymmenen minuutin välein ympäri vuorokauden, olla antamatta korviketta, ja pyhittää arkeni imetyksen turvaamiselle. Ehkä se olisi auttanut pidentämään imetystaivaltamme. Tai sitten ei. Mutta asiassa vellominen, tai valintojeni perusteleminen muille ei mielestäni tue omaa, eikä vauvani hyvinvointia. Ja toivon, ettei kukaan muukaan imetyksessä epäonnistunut joutuisi oman kipuilun lisäksi tuntemaan syyllisyyttä ulkoisten paineiden vuoksi.

Sillä helppoa tämä ei ainakaan itselleni ole ollut. Esikoisen kanssa imetys sujui niin oppikirjamaisesti, etten missään vaiheessa joutunut edes tosissani miettimään miltä imettämisen lopettaminen ennenaikaisesti tuntuisi. Päätin lopettamisesta itse, pojan ollessa vuoden ja kuukauden ikäinen. Viimeinen imetyksemme oli ennalta tiedossa, sain siitä valokuvan, ja hetki jäi mieleen lämpöisenä ja hyvällä tavalla haikeana.

Tällä kertaa viimeinen imetys ei ollut oma päätökseni. Enkä edes tiennyt sen olevan viimeinen, ennen kuin muutamaa vuorokautta myöhemmin, todetessani, ettei tyttö enää suostunut rinnalle edes yöllä. Tiedän, että maailmassa on paljon isompiakin murheita, mutta omassa pienessä maailmassani tämä murhe on päässyt ihoni alle.

Ensimmäinen imetys onneksi tallentui kameralle 🤍

Epäonnistumisen tunteiden lisäksi kaikki fyysiset imetyksen lopettamisesta aiheutuvat oireet ovat tällä kertaa tulleet paljon voimakkaampina kuin esikoisen kohdalla. Päänsäryt, väsymys, pahoinvointi ja mielialanheittelyt ovat näkyneet todella vahvasti viime viikkojen voinnissani ja perheemme arjessa (mieheni voi todistaa). En tiedä, kuinka paljon kyse on psykosomatiikasta. Varmasti aika paljon, niin kuin isoissa asioissa aina.

Mutta kaikesta huolimatta, ja omien pitkällisten pohdintojen jälkeen, olen päättänyt, että en jää vellomaan tähän asiaan enää yhtään enempää. Sillä vaikka haikeus kaihertaa edelleen mielessäni useita kertoja päivässä, päällimmäisenä tunnen tällä hetkellä kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä, että sain imettää lastani yli viisi kuukautta. Kiitollisuutta siitä, että hänen kasvustaan ja kehityksestään huolehditaan. Ja kiitollisuutta siitä, että elämme maassa, jossa on tarjolla laadukkaita ja turvallisia maitovalmisteita takaamaan kaikille pienokaisille hyvät eväät elämän alkutaipaleelle. 🤍

Ja kiitoksena itselleni kuukausien tsempistä ja imetysdieetillä kärvistelemisestä, aion syödä nyt ison kasan suklaata.