Vauva 5 kk - kirpulle kiinteitä

Tyttäremme täytti tällä viikolla viisi kuukautta. Enää en edes jaksa ihmetellä, kuinka nopeasti aika kuluu. Se vain kuluu eikä se ihmettelemällä siitä ainakaan hidastu. Yritän siis nauttia jollakin tapaa jokaisesta päivästä, jonka kuopukseni vielä viettää pienenä vauvana.

Tätä asennetta helpottaa toki se illuusio, jonka tytön koko antaa. Hän on edelleen alle kuusikiloinen pieni kirppu, vaikka korvikkeita menee jo enemmän kuin olisin ikinä uskonut antavani, ja kiinteitäkin tyttö syö sellaisella ruokahalulla, että luulisi siitä edes jotain tarttuvan matkalla kohti vaipparoskista. 

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että pääasia on, että tyttö kasvaa ja vaikuttaa hyvinvoivalta. Pituutta tulee todella hienosti tasaisella käyrällä, painokäyrän näyttäessä puolestaan ala-asteaikaiselta ompelukoneen siksak-näytteeltäni (en tainnut koskaan edes läpäistä sitä ompelukorttia). 

Painohuolien vuoksi päädyimmekin aloittamaan kiinteät jo 4,5 kuukauden iässä, vaikka esikoisen kohdalla pidin tiukasti kiinni täysimetyksestä karvaa vaille puolivuotiaaksi asti. Kiinteiden aloittamisesta ja sen herättämistä ajatuksista löytyy enemmän aiemmasta postauksestani. 

Tyttö on joka tapauksessa osoittautunut yhtä avomieliseksi maistelijaksi kuin esikoinen aikoinaan, joten kiinteiden antaminen on ollut oikeastaan aika hauskaa. Tähän mennessä ruokalistalle ovat päätyneet kesäkurpitsa, porkkana, palsternakka, parsakaali, bataatti, mustikka, vadelma, banaani ja nektariini. Soseet on ihanan helppo tehdä itse nyt kun tyttö vielä syö vain noin jääpalakuution päivässä. Ja hedelmät ja marjat menevät kätevästi maistelututista. Nähtäväksi jää kuinka kauan jaksan itse soseutella, mutta tähän mennessä se on sujunut aika vaivattomasti muiden keittiöpuuhien lomassa. Sormiruoat haluan tälläkin kertaa ottaa kuvioihin heti kun valmiudet niihin täyttyvät, ihan senkin vuoksi, että oma ruokailu helpottuu huomattavasti tytön lapatessa itse ruokaa suuhunsa.

Syömisen lisäksi viimeisen kuukauden aikana on kehitetty erityisesti jokellus- ja koordinaatiotaitoja. Lelut, ja kaikki muukin käden ulottuvilla oleva (kuten koiran häntä) menee suuhun yhdessä hujauksessa. Ryömimään tyttö ei onneksi ole vielä lähtenyt, mutta akselinsa ympäri kääntymällä ulottuvuus on kasvanut niin paljon, että täytyy oikeasti olla tarkkana taaperon leikkiessä vieressä pikkutavaroillaan.

Ihaninta on ollut huomata, kuinka paljon tyttö jo juttelee (siis ölisee), ja kuinka kovasti hän nauttii vuorovaikutuksesta. Pienet vierastamisetkin ovat tällä hetkellä väistyneet (korona ei ehkä pilannutkaan vauvaani), ja kuka tahansa juttelukumppani saa pienet kasvot loistamaan maailman suloisimmalla tavalla.

Kaiken kaikkiaan tämäkin kuukausi on sujunut aika seesteisesti, tai ainakin niin seesteisesti kuin voi vauva-taapero-perheessä odottaa. Unetkin ovat vihdoin lähteneet kääntymään kohti yhtenäisempiä yöunia ja jokseenkin järjenmukaisia päiväunia!

Toiveikkaan innokkaana, joskin päivä päivältä vähän haikeampana jatkamme siis kohti puolivuotispäivää.🤍