Syntymäjulisteet pienokaisista

Vinkit hellekesän vaunu-uniin

On se kumma, että nämä hellekesät tulevat aina juuri silloin, kun itselläni on pieni vauva kotona (ei ehkä kannattaisi hankkia lasta joka toinen kevät). Esikoisen kanssa kärvistelimme vuosikymmenien kuumimpana kesänä, nihkeät ihomme toisiinsa liimautuneina. Vauva nukkui lähinnä kantorepussa, jossa sentään ilma kiersi, vaikka äidin keskivartalo hikosi samalla kuin saunabeltin voimasta. Helteen ja vaunujen ongelmaa meillä ei silloin ollut, koska esikoinen ei vaunuissa suostunut muutenkaan nukkumaan.

Mutta nyt olen taas siinä tilanteessa, että lämpötilat huitelevat melkein kymmenen astetta oman (ja vauvan) mukavuusalueen yläpuolella, ja tällä kertaa lähtökohtana on vauva, joka vielä viikko sitten nukkui monen tunnin päiväunia vaunussaan. Jatkuva kantoreppuilu ei nyt onnistu, sillä vauva ei malta nukkua repussa, jos pysähtelen tai kumartelen paljon (ja esikoinen ei puolestaan arvosta kahden tunnin välein tapahtuvia monotonisia kävelylenkkejä).

Siksipä päätin selvittää, mitä kikkoja vanhemmille on kertynyt vauvojen viilentämiseksi pakollisten päiväunitarpeiden koittaessa helteestä huolimatta. Ilmalämpöpumpulla viilennetty asunto kun ei kaikkien perheiden (kuten asianomaisten) mukavuuksiin kuulu.



Tässä siis kootut vinkit hellekesän vauvoille ja heidän nukuttajilleen:

*harso pakastimeen ja sieltä vauvan päälle (harsoa ei kannata kastella, jos haluaa välttyä paleltumavammoilta)

*kasteltu harso joko vaunujen päälle vaunuverhoksi tai vauvan päälle, jos on tosi kuuma (niin kuin nyt on)

*kostutettu pyyhe patjan päällä

*vaunuverhot ja kaikki muukin ylimääräinen kangas (kuten jalkasuoja) pois

*koiran viilennysalusta vaunuihin

*kaksi litteää kylmäkallea muovipusseissa patjan alle

*jäähdytetty vesipullo (esim. 1,5 litran pullo pakasteesta) käärittynä harsoon tai pyyhkeeseen

*jos yhdistelmävaunuissa on ratasosa, joka menee täysin makuuasentoon, voi kopasta luopuminen hetkeksi helpottaa unia, kun ratasosassa ilma vaihtuu todella paljon paremmin kuin tiiviissä kopassa


Emme ole itse ehtineet vielä kaikkia näitä kokeilla, mutta kerron Instagramin puolella heti, jos jokin nikseistä palauttaa vauvani kyvyn nukkua päiväunia!

Kertokaahan, jos listalta puuttuu jokin hyväksi todettu  keino. 🙏🏼😄

Kommentit

  1. Toimiko teillä tuo koiran viilennysalusta?

    VastaaPoista
  2. Tuo vinkki tuli muutamilta seuraajilta enkä sitä päätynyt koskaan itse kokeilemaan, kun meillä ei sellaista valmiiksi ollut. Mutta uskoisin, että se on tuohon tarkoitukseen oikein sopiva!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti