Syntymäjulisteet pienokaisista

Puuhasetit taaperolle imetystä tai karanteenihaasteita helpottamaan

Aloin loppuvuodesta hamstraamaan erilaisia taaperoamme kiinnostavia härpäkkeitä kaappien kätköihin. Jemmasin myös muutaman joululahjan, jotka aaton lahjaähkyssä keräsin vaivihkaa talteen pojan tutkiessa pitkään ja hartaasti joka ikistä uutta lelua, joka hänelle pakettikasasta paljastui. 

Tarkoituksenani ei ole ollut pahuuttani tai piheyttäni pimittää lapselta tavaroita. Olen vain yrittänyt olla kaukaa viisas, ja kerätä mahdollisimman laajaa hämäysarsenaalia siihen aikaan, kun uusi vauva on syntynyt, muutaman viikon isyyslomat pidetty, ja jään pyörittämään arkea touhukkaan ja mahdollisesti huomionkipeän taaperon ja rinnassa roikkuvan vauvan kanssa. 

Idea ei missään nimessä ole itse keksimäni, vaan olen siihen perheblogeissa törmännyt muutamaankin otteeseen viime vuosina. Keksintö kulkee usein nimellä puuha- tai imetyslaatikko, ja sen tarkoituksena on yksinkertaisesti tarjota tekemistä esikoislapselle uuden tulokkaan imetyshetkien (tai maratonien) ajaksi. Tekemisen täytyy täten olla sekä mielenkiintoista, aikaa vievää että sen verran turvallista, ettei äidin tarvitse vähän väliä rynnätä puuttumaan toimintaan. Ja tekemiseen vaadittava avunantotarve saisi olla enintään kevyesti yhdellä kädellä suoritettavaa. 

Lisähaasteen meillä tuo esikoisen ikä ja kehitysvaihe; alle 2 vuotias poikani ei kovin pitkäjänteiseen tekemiseen vielä yksinään kykene, hienomotoriikka ei ole vielä hamahelmi (tai oikeastaan minkään muunkaan) -askartelun tasolla ja pettymyksensietokyky on lähestulkoon surkuhupaisaa. 

Kuukausien ajan olen siis yrittänyt valmistella mahdollisimman toimivat hämäystekemiset pojalleni. Helppoa se ei ollut, ja monta hyvää ideaa on kuopattu matkan varrella erinäisistä syistä (useimmiten todettuani ne hengenvaarallisiksi taaperolle). Nyt, kun vauva on jo syntynyt ja arkemme alkanut, on kasassa onneksi jonkinlainen kokoelma erilaisia puuhasettejä päiviemme ratoksi.  

Jalkapallomaali tarjoaa ihmeteltävää yllättävän pitkäksi aikaa!

Käytännön kokemukseni näiden tekemisten toimivuudesta ovat vielä alussa, mutta halusin jo jakaa puuhaideat eteenpäin, sillä uskon, että niillä on tällä hetkellä käyttöä moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin imetyshämäykseen (esimerkiksi taaperon harhauttamiseen tärkeän työpuhelun tai vaikka pienen hengähdyshetken ajaksi).

Olen koonnut puuhasetit vaatekaappini perukoille. Sieltä haen tarpeen tullen aina yhden setin, ja palautan kaappiin käsieni vapauduttua ja pojan suunnattua huomionsa hetkeksi muualle (jotta tavaroiden huippusalainen olinpaikka ei paljastuisi pitkäkyntiselle taaperolle).

Tässä tähänastisen kehittelytyön tulokset:

*Mielenkiintoiset ja normaalisti kielletyt jutut (kuten lompakko jossa kortteja, raksamitta, tiimalasi, kaapinlukko ja avain, pieni pussillinen äidin pantoja ja ponnareita). Näiden kanssa on vain mielikuvitus rajana! Ja se turvallisuus.

*Värityskirja ja värit. Meillä vahaliitujen lisäksi vesivärikynät, jotka ovat osoittautuneet todelliseksi hitiksi taaperon kanssa.

*Palapeli ja geomag -kulkuneuvokuutiot. Palapeliä on hyvä välillä vaihdella mielenkiinnon pysymiseksi. 

*Vaihtuva kirja. Kirjastosta on kätevä ottaa jemmaan erilaisia opuksia!

*Vaihtuva valikoima mainoslehtiä. Näissä parasta on se, että ne voi vaikka repiä jos, ja kun sille päälle sattuu.

*Muovailuvahaa ja muoviastioita, joihin taapero tykkää vahapalleroita lajitella. Kannattaa myös varautua itse pyörittelemään palloja yhdellä kädellä.

*Vaihtuva mielenkiintoinen lelu. Kirpparilta olen tehnyt mahtavia löytöjä halvalla. Ja aina voi tietysti  jemmata jonkin taaperon vanhoista leluista vähäksi aikaa pois silmistä, ja kas, se on taas kuin uusi.

*Tarroja ja tarrakirja. Tarrojen tulisi  olla helposti irrotettavia, jos et halua uutta ilmettä sisustukseesi (meillä ne ainakin päätyvät enimmäkseen kaikkialle muualle kuin tarravihkoon).

Ja kun kaapin sisältö kyllästyttää, muista myös  padille ladattavat baby games -appit sekä Areenan kattava lastenohjelma-valikoima eri pituisiin viihdytystarpeisiin!


Loppuun vielä parit kokemuksen tuomat vinkit tähän astisista puuhahetkistä:

*Kannattaa ensi kertaa testata näitä tekemisiä taaperon kanssa jollain ei-niin-kriittisellä hetkellä, sillä on hyvä tietää mahdollisista haasteista (esimerkiksi siitä, että vesivärikynillä on kivempi piirtää mattoon kuin paperiin) etukäteen, jotta voi tosipaikan tullen tehdä toimenpiteitä hankaluuksien varalle.

Vesivärikynien harhavedot lähtevät jumppa-alustasta märällä paperilla.

*Vaikka säilytät puuhatavaroita huippusalaisessa paikassa, kannattaa silti vaihdella paikkaa ajoittain, sillä taaperot haistavat piilosi yllättävän nopeasti. Huomasin tämän, kun poika yhden puuhahetken jälkeen otti palapelinsä ja käveli sen kanssa muina taaperoina juuri sen vaatekaapin ovelle, josta olin settejä salaa sniikannut. 

Mukavia puuha- ja hengähdyshetkiä!

Kommentit