Sukupuolisensitiivisyys 2020-luvulla

Ystäväni nelivuotias poika rakastaa eläimiä. Erityisesti kissanpennut, puput ja oravat ovat lähellä hänen eläinrakasta sydäntään. Tässä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä, ovathan nuo luontokappaleet mahdottoman söpöjä. Kyseinen äiti on silti jatkuvasti ongelmissa pienen poikansa vaatetoiveiden kanssa, sillä pojille ei yksinkertaisesti näytä löytyvän vaatteita, joissa olisi söpöjä eläimiä (ellei ole todella pieni nelivuotias ja pysty käyttämään vielä koon 86 bodyja). Niinpä äiti ostaa pojalleen vaatteita tyttöjen osastoilta, ja toivoo samalla, ettei päiväkotiryhmässä kukaan perinteisen sukupuolikasvatuksen saanut lapsi huomaa tätä epäkohtaa ja ota asiakseen tehdä siitä numeroa.

Sukupuolineutraalius on ollut paljon esillä viime vuosina. Puhutaan jopa sukupuolten hävittämisestä, mikä tietysti nostattaa aidan toisella puolen hurjan vastarinnan kaikkea tällaista "hölynpölyä" vastaan. En lähde sukupuolineutraaliin soppaan lusikkaani tunkemaan, mutta haluan tällä postauksella muistuttaa, että sukupuolineutraalius ei ole sama asia kuin sukupuolisensitiivisyys. Eikä sukupuolisensitiivinen kasvatus (vastoin monien pelkoja) johda sukupuolten katoamiseen tai kieltämiseen.

Sukupuolisensitiivisessä ilmapiirissä annamme lasten olla sellaisia kuin he haluavat olla. Omia itsejään siis. Jos poika rakastaa vaaleanpunaista tai söpöjä eläimiä, se sallittakoon hänelle ilman minkäänlaisia spekulaatioita. Ja jos tyttö leikkii mieluiten vain junilla ja autoilla, ei ole kenenkään asia tyrkyttää hänelle perintöbarbeja ja nukkeja, joilla jokaisen pikku prinsessan pitäisi leikkiä. Ja sama pätee myös toisinpäin: tytöt saavat olla juuri niin prinsessamaisia kuin haluavat ja pojat saavat leikkiä pyssy- ja autoleikkejä. Tärkeintä olisi se, että jokainen lapsi saisi olla juuri sellainen versio sukupuolestaan kuin haluaa.

Viime aikaisten havaintojeni perusteella vaikuttaa siltä, että olemme oikeasti menneet jopa taaksepäin lasten sukupuolisensitiivisyydessä. Viime vuosituhannella tyttöjen ja poikien perusvaatteet eivät poikenneet paljoakaan toisistaan. Päiväkodin lapsiryhmistäkään ei ensivilkaisulla osannut jaotella tyttöjä ja poikia. Itse vietin lapsuuteni puettuna yhtälailla tyttömäisiin kuin poikamaisiinkin vaatteisiin, ja leikkien niin nukkekodilla kuin automatoillakin. Ja kauko-ohjattava auto oli (ja on edelleen) mielestäni maailman siistein lelu! En silti luokittelisi itseäni poikatytöksi, eivätkä onneksi luokitelleet vanhempanikaan. Sain olla juuri sellainen kuin olin, ilman että kukaan olisi lyönyt sen perusteella jonkin leiman otsaani.

Sukupuolisensitiivistä tyyliä vuodelta 1990.

Nykyään kuitenkin tuntuu, että sukupuolta täytyy alleviivata vauvasta asti. Muuten olet sellainen outo sukupuolineutraalia kasvatusta kannattava vanhempi, eikä kukaan tiedä miten sinuun tai lapseesi pitäisi suhtautua. Jopa Ryhmä Haulla, jonka uskon kiinnostavan yhtä lailla poikia kuin tyttöjäkin, saadaan korostettua sukupuolten välistä rotkoa kauppaamalla tytöille vaatteita vain siitä ainoasta tyttö-koirasta, joka jengiin kuuluu. Olisihan se aivan kamalaa, jos tyttöjen osastolla myytäisiin vaatteita, joissa on POIKAKOIRAN kuva!

Sukupuoleen liittyviin stereotypioihin törmään lähes jokapäiväisessä arjessa. Olimme viime viikolla hammaslääkärissä ja taaperoikäinen poikani sai valita käynnin päätteeksi palkkioksi tarran. Mukava hammashoitaja kaiveli hetken tarralaatikkoaan, ja esitteli pojalle sitten kolme vaihtoehtoa: prinssin, supersankarin ja toisen supersankarin. Poikani tuijotti näitä kuvia ymmällään eikä osannut ensin valita niistä yhtäkään, prinssit ja supersankarit kun eivät hänen maailmaansa vielä satu kuulumaan. Lopulta hän otti prinssin kuvan ja sanoi "intu" (prinssin olkapäällä istui kyyhkynen). Vaikea kuvitella, ettei tarralaatikosta olisi löytynyt esimerkiksi mitä tahansa eläinkuvia. Mutta eiväthän alle kaksi vuotiaat pojat eläimistä tykkää, vaan miehekkäistä supersankareista ja kuninkaallisista. Kumma kun ei oluttuopin ja pihvin kuvaa tarjottu.

Tähän kohtaan on hyvä myöntää, että minusta on ollut ihanaa ostella pian syntyvälle tytölleni muutamia (tai kymmeniä, lähti vähän lapasesta) vaaleanpunaisia ja röyhelöisiä vaatteita, koska ne ovat mielestäni niin suloisia. Mutta suurin osa uuden tulokkaamme vaatteista tulevat olemaan isoveljen vanhoja, sillä en näe niitä poikien vaatteina, vaikka suurin osa luultavasti onkin peräisin kauppojen hyllyiltä, joiden yläpuolella roikkuu suuri POJAT-kyltti. Lisäksi ostin omalle pojalleni joululahjaksi nuken, koska olin nähnyt hänen kantelevan ystäväni tyttären nukkea aina siellä vieraillessamme. Tällä hetkellä poika tykkää yhtä kovasti ajella autoillaan, koota dubloja kuin halailla ja hoivata lelunukkeaan. Vielä hän ei ymmärrä, kuinka väärin tuollainen käytös monen mielestä on.

Uskon, että pienillä teoilla ja asennemuutoksilla voisimme muokata ympäristöämme sellaiseksi, että uusi sukupolvi saisi kasvaa ilman tiukkoja ennakkoon määriteltyjä normea siitä, millaisia heidän pitäisi sukupuolensa perusteella olla. Ettei heidän tarvitsisi nelivuotiaana lopullisesti päättää, ovatko he prinsessoja, supersankareita, poikatyttöjä vai tyttömäisiä poikia. Ja että he halutessaan saisivat myös olla prinsessoja tai supersankareita, olivat he sitten tyttöjä tai poikia. 

Mielestäni voitaisiin aloittaa vaikka siitä, että pienten lasten lelut ja vaatteet luokiteltaisiin sukupuolen sijaan iän ja koon mukaan. Ystäväni ja hänen poikansa olisivat siitä varmasti kiitollisia.
Tuleeko teille muita ehdotuksia mieleen?


Jos sukupuolisensitiivisyys kiinnostaa enemmän, suosittelen selailemaan ainakin Outi Ylitapio-Mäntylän toimittamaa teosta Villit ja kiltit - Tasa-arvokasvatusta tytöille ja pojille.