Olen rakastanut lukemista ja kirjoja niin kauan kuin muistan
olleeni olemassa. Alle kouluikäisenä, ennen kuin osasin itse tavuttaa sanoja,
nautin suunnattomasti kun minulle luettiin, ja nuo lapsuuden kirjat herättävät
edelleen sanoinkuvaamattoman lämpimiä tunteita niitä sormeillessani. En
malttaisi millään odottaa, että esikoiseni kasvaa vielä sen verran, että jaksaa
alkaa kunnolla kuuntelemaan tarinoita. Tällä hetkellä päivittäinen
lukemisrutiinimme muodostuu lähinnä äänikirjoista (
ajoneuvot ja eläimet on
pop), luukkukirjoista sekä satukirjojen kuvien katselemisesta
ja nimeämisestä (
eläimet ja ajoneuvot, jälleen kerran).
Yhden poikkeuksen sääntöön tekee kuitenkin Lumiukko -kirja,
jonka mieheni (joka on koko elämänsä aikana lukenut vapaaehtoisesti ehkä
kolme kirjaa) osti pojalle joululahjaksi. Kyseessä on siis Raymond Briggsin
klassikkotarinasta tehty uusi kirjaversio, joka sisältää paljon
televisioanimaatiosta tuttuja kuvia, mutta myös ihka oikean sadun. Tätä kirjaa
olemme lukeneet aika lailla kerran päivässä kannesta kanteen joulusta saakka.
Ja poika jaksaa sen kuunnella, lähes aina, paikallaan ja keskittyen. Jotain
toivoa tulevaisuuden satuhetkistä siis on!
Samalla olen silti huolissani siitä, innostuuko poikani
ikinä tempautumaan tarinoiden maailmaan niin kuin minä lapsena. Nykyään
otsikoihin nousee toinen toistaan huolestuttavampia uutisia lasten ja nuorten
lukemisesta. Poikien erityisesti. Eikä pelkästään lukemisesta, vaan jopa
lukutaidosta. Tuoreiden tutkimusten mukaan jopa kahdeksallatuhannella
koululaisella on niin huono lukutaito, ettei se riitä yhteiskunnassa
toimimiseen, saati sitten jatko-opintoihin. Ja vaikka teknologian
kehittymisellä ja kommunikoinnin kuvallistumisella on toki hyvätkin puolensa, eivät
ne millään tavalla korvaa lukutaidon ja lukemisen antamia hyötyjä. Jos jo alle
kouluikäiset lapset käyttävät pääasiassa mobiililaitteita, kuinka vaikeaa
kirjoihin tarttuminen on kouluiässä, kun vastaan tulee paljon muutakin uutta ja
hankalaa.
Mutta mitä ne lukemisen hyödyt sitten oikeasti ovat?
Ja
miksi jo vauvalle kannattaa lukea (edes niitä kahden lauseen satuja)?
Ensinnäkin vauvalle lukeminen kasvattaa sanavaraston
lisäksi myös vuorovaikutustaitoja. Vauva oppii hurjan paljon kuuntelemalla
vanhemman tarinaan eläytyvää ääntä ja seuraamalla tämän kasvonilmeitä lukemisen
aikana, vaikkei hän itse tarinasta vielä ymmärtäisikään. Aivotutkijoiden mukaan
tämä vuorovaikutus on pohja niin kognitiivisille taidoille kuin esimerkiksi
vastustuskyvyllekin.
Leikki-ikäiselle lapselle lukeminen tarjoaa erityisen
paljon hyötyä tunne- ja empatiataitojen kehittymiselle. Lapset, joille
luetaan, ovat keskimääräistä oikeudenmukaisempia ja pärjäävät paremmin
ryhmätilanteissa. Ei mielestäni yhtään pöllömpiä taitoja antaa omalle
jälkikasvulle.
Kouluikää lähestyvälle lapselle lukemisesta on hyötyä
puolestaan koulumyönteisyyden ja -menestyksen buustaamisessa. Runsas
lukeminen vaikuttaa lapsen tulevaan menestykseen maailmassa jopa enemmän kuin
vanhempien sosioekonominen asema.
Mutta nyt lopetan paasauksen ja annan mahdollisuuden lukea
jotain muutakin kuin omia ajatuksiani. Ottakaa siis kirja käteen (kirjastosta löytyy aarteita joka makuun, jos ei Kelan ruhtinaallisia tukia halua tähän käyttää), vaikka se
olisi se raivostuttavan kovaäänisiä paloauton ja pelastushelikopterin pärinöitä sisältävä läpyskä. On niissä aina jokin pieni tarinakin, ja jokaisella
tarinallahan on aina opetus.
|
Muun muassa nämä odottavat hyllyssä aikaa, jolloin poika osaa arvostaa äitinsä kirjaperintöä. |
Lisää lukuvinkkejä ja tietoa lukemisen hyödyistä löytyy
Lukukeskuksen hallinnoiman
Lue lapselle -hankkeen kautta.
Kommentit
Lähetä kommentti