Mitä jäi käteen vuoden kerhotaipaleesta

Esikoisemme vuoden kestänyt kerhotaival päättyi tänään. Onneksi en itse ollut hakemassa poikaa viimeistä kertaa. Itku olisi tullut. Ja niin se meinasi tulla kotonakin, kun poika innoissaan selitti ja näytti mukaansa saamistaan taiteiluista ja valokuvista, mitä kaikkea on päässyt ihanien tätien ja kavereiden kanssa tekemään.

Tossa minä kaivan kaivurilla.

Tossa me syödään ulkona eväitä.

Tuossa minä hypin esteiden päällä.

Täällä on lumiukkoja myös. Ja pääsiäistipuja!

Äiti kato mikä taideteos!

Vuosi on pitkä aika pienen ihmisen elämässä. Ja olen hurjan onnellinen, että teimme viime syksynä nopean ratkaisun ilmoittaa ujo, äitiin vahvasti tukeutuva pieni 2-vuotiaamme kerhoon, vaikka se kova paikka olikin, äidille erityisesti. Vaihtoehtona olisi ollut arjen jakaminen joka ikinen päivä pikkusiskovauvan kanssa, ilman sen ihmeempiä kaverikontakteja, kiitos pandemian.

Kun syksyllä ensimmäistä kertaa jätin pojan seurakunnan kerhon pihamaalle, mukavan ja onneksi jo vähän tutuksi tulleen tädin hoivaan, tuntui kuin sydäntäni olisi revitty rinnasta. Poika tuntui niin pieneltä, lippapipo päässään ja selässään reppu, joka pienuudestaan huolimatta näytti liian isolta. 

Nyt katselen poikaani, kohta 3 vuotta täyttävää, kun hän innoissaan selittää kavereista, nimeää heitä kuvista, esittelee taideteoksiaan pikkusiskolle ja pohtii ääneen että ”vaapi taitaa tykätä minun piirustuksista”. Miten joku voi olla samaan aikaan niin iso, ja silti vielä niin pieni. 🤍

Tämä kerhotaival on vasta alkusoitto kaikille niille kokemuksille, joita esikoisellani on vielä edessään. Ja äitinä saan vielä repiä syndäntä rinnastani lukemattomia kertoja, päästäessäni pientä poikaani vähitellen liukumaan kauemmaksi, elämään juuri sitä omannäköistään elämää, sellaisena kuin hän sen haluaa elää.

Seuraava etappimme koittaa syksyllä, kun 3-vuotiaamme aloittaa päiväkodin. En tiedä tuleeko ensimmäinen päivä olemaan helpompi vai vaikeampi kuin vuoden takainen kerhonaloitus. Mutta sen tiedän, että ilman turvallista ja lämpöistä kerhokokemusta emme kumpikaan olisi niin valmiita tähän seuraavaan askeleeseen, kuin nyt olemme.