Toinen vauvavuosi takana - mikä oli erilaista?

Todella vaikea uskoa, mutta elämäni toinen vauvavuosi on muutaman päivän päästä ohi. Vaikka se vasta alkoi. 

Odotin tätä vuotta suurella innolla ja jännityksellä. Uskoin olevani valmiimpi kohtaamaan vauva-ajan haasteet kuin ensimmäisellä kerralla, mutta samalla mielessä kyti pelko siitä miten jaksaisin, jos toinen tulokas olisi yhtä vaativa tapaus kuin ensimmäinen. Ja tällä kertaa olisi kotihoidossa oleva taaperokin matkassa mukana.

Pelkoni kävivät onneksi pian tyttären syntymän jälkeen turhiksi, sillä hän osoittautui monin tavoin helpommaksi vauvaksi kuin isoveljensä. Ja isoveli puolestaan osoittautui helpommaksi taaperoksi kuin mitä etukäteen pelkäsin. 

Loppujen lopuksi on mahdotonta sanoa, kuinka paljon kuopuksen helppouteen vaikutti vauvan ominaisuudet ja kuinka paljon äidin kasvanut itsevarmuus, mutta täysin varma olen siitä, ettei kumpikaan yksinään olisi tehnyt niin suurta eroa näiden vuosien välille.

Se on varmasti totta, että toisen lapsen kanssa ei ehdi stressata niin paljon kuin ensimmäisen kanssa, ja vauva tottuu olosuhteiden pakosta vähän hitaammalle palvelulle, kun äiti ei aina ehdi paikalle sillä sekunnilla kun käärö ensimmäisen kerran rääkäisee. Alussa ei myöskään kulunut ylimääräisiä voimavaroja kaiken mahdollisen opetteluun, kun vaipanvaihdot, pesut ja käsittelyotteet tulivat vanhasta (tai meidän tapauksessa aika tuoreesta) muistista. 

Vauvan kehitystä en myöskään ehtinyt vahdata jokaviikkoisten sovellusten avulla, joten kuopus sai kehittyä juuri siihen tahtiin kuin halusi, ilman äidin yrityksiä boostata kääntymis-, ryömimis- tai heittokäsitaitoja. Ja silti hän on oppinut nuo kaikki oikein hienosti.

On ollut oikeastaan todella mielenkiintoista huomata oman kokemuksen kautta, kuinka erilaisia vauvat todella ovat! Esikoinen esimerkiksi rakasti sormiruokailua puolivuotiaasta asti, kuopus puolestaan heitti lattialle tai veti henkeen kaiken sosetta kiinteämmän noin 11-kuiseksi saakka. Esikoinen lähti myöhään ryömimään ja aikaisin konttaamaan, ja kuopus puolestaan aloitti ryömimisen ajoissa, ja löysi konttaamisen ilon keskimääräistä myöhemmin. Näitä eroja voisi listata ainakin kymmenen lisää, mutta pointti ehkä tuli jo selväksi: vanhemmat eivät pysty toiminnallaan vaikuttamaan kaikkeen, joten suurimmasta osasta vauvojen kehitykseen liittyvistä asioista on turha ottaa paineita.

Se, mitä jäin tältä vauvavuodelta kaipaamaan, olivat ne hitaat ja rauhalliset päivät vauvan kanssa. Nyt arki kului alusta asti enemmän taaperon tarpeiden mukaisesti, ja vauva kiikkui mukana siinä sivussa. Se on varmasti yksi syy siihenkin, miksi tämä vauvavuosi tuntui noin minuutin pituiselta. 

Tällä kertaa jäivät väliin myös kaikki vauvaharrastukset ja vauvakerhoilut, sillä niihin ei voinut taaperon kanssa mennä. Toisaalta vallitseva maailmantilanne olisi luultavasti lopettanut ne aktiviteetit lyhyeen joka tapauksessa. Ja kuopus on saanut nauttia kokoaikaisesta isoveljensä seurasta ihan kotoa käsin, kun esikoisella oli seuranaan vain väsynyt äiti ja itkusta stressaantunut koira.

Tämä vauvavuosi on siis ollut monella tapaa erilainen kuin ensimmäinen. Ja vaikka esikoisen vauva-ajalta jäi muistoihin lukemattomia ihania kokemuksia, kohtaamisia ja hetkiä, luulen olleeni tällä toisella kierroksella yleisesti paljon tyytyväisempi ja onnellisempi kuin ensimmäisellä. Olen saanut seurata kahden lapseni kasvua ja heidän sisarussuhteensa muodostumista. Ja ennen kaikkea olen saanut kokemuksen siitä, että selviämme perheenä hankalistakin ajoista, vastoinkäymisistä ja haasteista. Ja uskon, että tästä ne hauskat (ja täysin uudella tavalla haastavat) ajat vasta alkavatkin! 

Kuka tietää, vaikka joskus saisin kokea vielä kolmannenkin vauvavuoden. Mutta juuri tällä hetkellä olen täysin tyytyväinen siihen, että perheessämme on kohta kaksi taaperoa. 🤍