Kirje 1 vuotiaalle tyttärelle

Arki-innostus

Olen muutamassa viimeaikaisessa postauksessa viitannut kesäloman jälkeisen arjen hiukan ahdistavan. Viikko sitten pelkäsin oikeasti, etten selviäisi miehen pitkiä työpäiviä yksin vauvan ja taaperon kanssa. Ainakaan ilman järjettömiä kiukkukohtauksia (äidin, ei taaperon).

Mutta nyt, kun arkea on takana viikon verran, olen oikeastaan aika innoissani! Hassua miten tämä elämä (tai mielialat) heittelee. Ja jälleen kerran olen saanut todeta, että pelkään aivan liian monia asioita aivan turhaan. 



Ensinnäkin vauva ei suinkaan ole valvonut kaikkia päiviä tai vaatinut puolen tunnin nukuttamistaistoja. Päiväunet ovat vihdoin alkaneet palautua siihen, mitä ne joskus toukokuussa olivat, ja vaikka unet välillä jäävät lyhyeksi, ei se kaada maailmaa, eikä usein tee päivästä edes hankalampaa. 


Lisäksi taaperon kanssa menee nyt aivan uskomattoman kivasti! Olen rakastunut tuohon pieneen poikaan aivan uudella tavalla, tajutessani kuinka hauska, suloinen, ajattelevainen ja empaattinen tyyppi hänestä on huomaamatta kasvanut. Ylidramaattisia itkukohtauksiakaan ei päiviemme aikana esiinny oikeastaan yhtään (poika näyttää säästelevän niitä siihen, että saa isin yleisöksi). Yllätyksekseni huomaan välillä todella nauttivani arkipäivistämme, mitä ei vauvan syntymän jälkeen rehellisesti sanottuna ole montaa kertaa tapahtunut.



Yksi lisäsyy yhtäkkiseen euforianpuuskaani on ystävien näkeminen. Olemme kyläilleet ja käyneet puistotreffeillä, ja taas on saanut todeta, kuinka iso merkitys kotiäidin sosiaalisilla kontakteilla todella on! En ole sellainen ihminen, joka lähtisi yksin perhekerhoihin hankkimaan kavereita, mutta olen ihminen, joka nauttii suunnattomasti ystävien seurasta, ja saan treffeistä voimaa niihin yksinäisempiin päiviin. Ja kaiken lisäksi taapero tuntuu myös nauttivan leikkitreffeistä, vaikka ensimmäiset kymmenminuuttiset menevätkin suurimmaksi osaksi äidin reidessä roikkuessa ja kavereita mulkoillessa. Poikaraukka saanut selvästi äitinsä sosiaaliset lahjat.



Ennen kuin ihmettelette, mitä nappeja katukaupasta on kotiimme kulkeutunut, myönnän ettei arki ihan pelkkää juhlaa ole. Välillä ärsyttää, tylsistyttää ja ahdistaa. Ja iltaisin on kyllä kaikkensa antanut olo. Enkä ole onnistunut kasvattamaan kaivattuja lisäraajoja, joilla saisin hoidettua vauvan syöttämisen, ruokien laittamisen ja taaperon leikittämisen yhdessä samassa hetkessä. Mutta kaiken kaikkiaan arki vauvan ja taaperon kanssa on lähtenyt sujumaan yli kaikkien toiveideni. Ja odotan tulevaa syksyä jopa varovaisella innostuksella (kunhan ihmiset muistavat hygienian ja käyttävät maskeja)!


Ihanaa syksynalkua kaikille teille!


Kommentit