Kirje 1 vuotiaalle tyttärelle

Vauva 3kk - kasvuhuolia ja ristiriitaisia neuvoja

Pieni tyttömme täytti viime viikolla kolme kuukautta. Jälleen kerran todentui, että aika tosiaan kuluu kuin pikakelauksella toisen vauvan kohdalla! Esikoisen kanssa ensimmäiset kolme kuukautta tuntuivat elämän mittaisilta, kaikkine vatsakipuineen, itkuineen, valvomisineen ja huolineen. Kuopuksemme ikä sen sijaan näyttää kerääntyvän yhtä salakavalasti kuin kesäherkut lantiolle.

Tästä ikiliikkujasta on mahdotonta nykyään saada tarkkoja kuvia 😅

Vatsakivuilta, valvomisilta, itkuilta ja huolilta emme toki ole nytkään välttyneet. Ne eivät kuitenkaan täytä koko mieltäni (varmaan sen takia kun siellä on jo valmiiksi tarpeeksi täyttä). Ja onhan tämä tyttö oikeastikin helpompi tapaus kuin isoveljensä. Yöt sujuvat rauhallisissa tunnelmissa muutaman nopean syötön avulla, ja vatsakivutkin saimme hallintaan, kun kokeilin jättää maidon pois ruokavaliostani. Päiväunet ovat tytöllä tällä hetkellä kadonneet johonkin, ja se kieltämättä kiristää hermoja ajoittain, mutta silti olemme paremmassa tilanteessa kuin esikoisen kanssa, sillä tyttö sentään suostuu ottamaan pikatorkkunsa vaunuissa kantorepun sijaan. 

Yksi huoli arkeamme on kuitenkin viimeisen kuukauden aikana varjostanut. Asia, josta esikoisen kanssa ei ikinä tarvinnut mieltään vaivata. 

Pienelle kirpputytöllemme ei näytä kertyvän painoa tarpeeksi. Hän on kasvanut ensimmäisten kolmen kuukauden aikana vain 1300 grammaa. Pituutta kertyy jopa odotuspituutta enemmän, mutta jostain syystä paino ei pysy perässä. Terveydenhoitaja huolestui painokäyrän jyrkästä laskusta 2kk neuvolassa, ja päädyimme lastentautien poliklinikalle arvioon. Siellä emme viisastuneet paljoakaan, kun lääkäri käski vain tarjota lisämaitoja imetysten jälkkäriksi. 

En sinäänsä ole korvikkeita ja lisämaitoja vastaan, mutta itselläni oli tuolloin tunne, ettei tyttö kaipaa lisäravintoa. Hän oli virkeä, sosiaalinen, seuraileva ja hyvin nukkuva vauva. Pissoja ja kakkoja tuli enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi mieheni perheen puolella on vahva geneettinen taipumus laiheliini-lapsiin. Ja niinhän siinä kävi, että tyttö lukuisista kokeiluista huolimatta vain naureskeli yrityksilleni tarjota pullomaitoa rinnan päälle. Ja testimielessä kokeilin vielä, että pullo kyllä kelpasi silloin, kun se annettiin ennen rintaa. 

Niinpä jatkoimme pelkän imetyksen voimin, ja hetkellisesti painokäyrä kääntyikin hiukan nousuun. Mutta tällä viikolla 3kk neuvolan yhteydessä selvisi, ettei tytön paino ollut noussut grammaakaan kahdessa viikossa. 

Alle viiden kilon kirppu 🤍

Viimeisen viikon aikana tyttö on mielestäni viihtynyt rinnalla vielä vähemmän kuin ennen, ja tuntunut lopettavan imemisen jo muutaman siemaisun jälkeen. Ajattelin sen johtuvan jostain vauvavuoden tuhannesta vaiheesta. Päätin neuvolan jälkeen kuitenkin kokeiluksi tarjota taas korviketta, ja yhtäkkiä se kelpasikin. Tyttö joi kaiken tarjoamani maidon sellaisella voimalla kuin olisi ollut päiväkausia ilman ruokaa. 

Lupasin kuukausia sitten itselleni, että luottaisin tällä kertaa enemmän omaan vaistooni vauvan kanssa. Mutta nyt en enää tiedä, mihin uskoa. Terveydenhoitajamme oli tällä kertaa sitä mieltä, että voin jatkaa entiseen tapaan imettäen, kunhan seuraamme painoa tiiviisti. Lääkäri puolestaan käski tarjoamaan lisämaitoa joka ikisen imetyksen jälkeen niin paljon kuin vauvan napa vetää. Ja totesi, että jos korvike ei rinnan jälkeen kelpaa, on lopetettava imetys ja siirryttävä kokonaan korvikkeeseen. 


Omasta mielestäni kumpikaan vaihtoehto ei tunnu täysin oikealta. Haluan tietysti turvata tytön kasvun, ja omakin intuitio sanoo tällä hetkellä, että rinnasta saatu maito ei riitä. Mutta en myöskään haluaisi imetyksestä luopua kokonaan, ja vauvan tuuttaaminen täyteen korvikkeella johtaisi luultavasti siihen, ettei rinnasta imeminen kiinnostaisi pian enää ollenkaan.

Toimiako siis oman äidinvaiston, kokeneen terveydenhoitajan vai lastentautien lääkärin mukaan?


Kommentit