Kirje 1 vuotiaalle tyttärelle

Kuinka helppoa on olla vanhempi helpolle vauvalle

Olen jo pariin otteeseen täälläkin todennut, kuinka kuopuksestani on kuoriutunut paljon edeltäjäänsä helpompi vauva. Esikoisen kanssa sain kerta toisensa jälkeen kokea itseni epäonnistuneeksi äidiksi, koska en saanut vauvani itkua loppumaan, opetin hänet nukahtamaan rinnalle (kun mikään muu ei auttanut), jouduin välttelemään liian pitkiä vaunulenkkejä ainakin kuusi kuukautta, koska vauvan herättyä oli päästävä nopeasti kotiin (sillä vaunussa ei viihdytty hereillä hetkeäkään). Ja mitä näitä nyt oli.

Ikuiseksi mysteeriksi jää, kuinka paljon esikoisen vauva-ajan hankaluuksista oli tuoreen äidin epävarmuudestani ja kuinka paljon pojan herkkyydestä ja vatsavaivoista johtuvaa. Sitä on turha spekuloida loputtomasti. Mutta varmaa on, että molemmista oli kyse. Ja yhtä varmaa on, että kuopukseni helppouden kohdalla on myös kyse sekä oman varmuuden kasvusta että temperamentiltaan (ja vaivoiltaan) erilaisesta vauvasta.



Välillä tuntuu aivan epätodelliselta, että pystymme oikeasti tekemään lähestulkoon normaaleja asioita, vaikka perheessämme on taaperon lisäksi pieni vauva. Tämä vauva kestää rytmin muutokset ja ajoittaiset lyhyeksi jääneet päiväunet ilman, että ilta tai seuraava yö menisivät huutavaa ja hämmentynyttä pienokaista rauhoitellessa. Hän myös matkustaa niin autossa, vaunuissa kuin kantorepussakin tyytyväisenä riippumatta siitä onko päiväuniaika käsillä. Ja kaiken lisäksi pötköttely viltillä tai leikkimatolla kuuluu tämän tytön lempipuuhiin, jopa ilman jatkuvaa seuranpitoa.

Tarkoitukseni ei ole tällä postauksella kehuskella, kuinka helppo ja ihana vauva perheeseemme on siunaantunut. Eikä hänkään toki aina ole näin mahtava ja virheetön pakkaus (kyseessä kun on ihminen eikä pehmolelu). 

Mutta asia, jonka olen näinä viime kuukausina huomannut, on se, kuinka helppoa on tuntea itsensä onnistuneeksi äidiksi, ja oikeasti nauttia vauva-ajasta, kun jälkeläinen toimii lähes kokoajan hyvässä yhteistyössä, suloisesti hymyillen ja tekemättä itsestään isoa numeroa julkisilla paikoilla. Kuinka helppoa on lähteä retkille, kaveritreffeille, ostoksille, puistolounaille tai pitkän automatkan päässä oleviin kohteisiin, kun tietää, että vauva ei suurella todennäköisyydellä saa kovaäänisiä itkukohtauksia, joita ei saa rauhoitettua muuten kuin imetyksellä tai tunnin mittaisella kantoliinahyppyytyslenkillä (jos niilläkään).

Treenaaminenkin onnistuu tämän pötkylän kanssa

Itselläni on nyt kokemus kesästä sekä helpon että vaativan vauvan kanssa. Joten haluan sanoa kaikille niille vanhemmille, jotka viettävät kesää syystä tai toisesta itkuisemman vauvan kanssa, että te ette ole yhtään sen huonompia vanhempia kuin ne, joiden vauva keikkuu aktiviteetista toiseen yhtä helposti kuin olkalaukussa matkustava chihuahua. Ja jos uskaltaudutte tekemään asioita mahdollisista julkisista palosireeniulinoista huolimatta, olette mahtavien vanhempien lisäksi mielestäni hurjan rohkeita. Itse en siihen pystynyt kaksi kesää sitten. 

Kommentit