Syntymäjulisteet pienokaisista

Uusi vuosi, Uusi alku


En ole varma, tuleeko kukaan lukemaan tätä tekstiä. Oikeastaan ihmettelen suuresti, jos joku vielä löytää tiensä tähän osoitteeseen, sillä olen ilmeisesti viettänyt hiljaiseloa yli kahdeksan kuukautta täällä blogin puolella. Joten sinulle, joka tätä tekstiä luet, haluan lausua suuret kiitokset. Ja kertoa rehellisesti mitä on tapahtunut, ja mitä tästä eteenpäin tapahtuu.

Syitä käsittämättömän pitkään julkaisutaukooni on kaksi. Ensimmäinen koskee kirjoittamista. Suoritin syksyn aikana loppuun pitkäaikaisen unelmani kirjoittamisen opinnoista. Joulukuun 20. päivänä palautin monen vuoden mittaisen polkuni päätteeksi viimeiset tehtävät Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen aineopinnoissa. Tutkintoa tästä työstä ei herunut, ainakaan toistaiseksi, mutta ainakin teoriassa kirjoittamiseni tulisi jatkossa olla hiukan aiempaa parempaa. Käytäntö jää nähtäväksi, ja paljolti teidän arvioitavaksenne.

Toinen syy hiljaiselooni liittyy myös läheisesti tähän blogiin. Heinäkuun lopulta lähtien toinenkin unelmani kävi nimittäin toteen. Raskaustestiin piirtyi kaksi vahvaa viivaa, ja niin alkoi toisen nyyttimme odotus. Valitettavasti odotusaika on ollut ensimmäisen kaltainen, eli alun pahoinvointi, sitä seurannut väsymys ja sitä seuranneet kivut ja unettomuusongelmat ovat hankaloittaneet elämää sen verran, että energia on riittänyt vain välttämättömyyksistä huolehtimiseen. Mutta nyt, kun maaliskuun lopun laskettu aika kovaa vauhtia lähenee, en enää malta olla hiljaa.

Uudenvuoden lupauksenani siis täten ilmoitan, että blogin kirjoitus jatkuu tästä lähtien taas aktiivisesti. Ja kovasti toivon, että lukijat löytävät itsensä tänne takaisin. Aiheet tulevat jatkossakin pyörimään arkeni ympärillä, nyt toki hiukan uudesta näkökulmasta, kun perhettä alkavat pyörittää taapero ja uusi vauva. Haluan myös edelleen kirjoittaa juttuja, joista muutkin voisivat hyötyä. Yritän siis sisällyttää teksteihin ajoittain myös tutkimustietoa, ja ohjata kanssaeläjiä niille lähteille, joista olen itse saanut apua.

Katsotaan, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Tylsää siitä ei ainakaan tule, sen voin varmuudella luvata.




Kommentit