Syntymäjulisteet pienokaisista

Tukahduttaako hoito- ja kasvatusneuvojen ylitarjonta äidinvaiston?

Esikoisen saadessani suurin pelkoni oli, että onnistuisin pilaamaan lapseni heti alkumetreillä. Olin jo raskausaikana tapani mukaan lukenut niin paljon kirjallisuutta, artikkeleita ja mielipidekirjoituksia vauvojen hoitoon liittyen, että tuntui kuin olisin uinut loputtomassa ristikkäisten virtauksien suossa. Kaiken tankatun tiedon jälkeen en tuntenut itseäni yhtään viisaammaksi. Oikeastaan olin enemmän eksyksissä kuin koskaan.

Vauvan syntymän jälkeen pyörittelin mielessäni kaikkia niitä neuvoja, joita olin raskausaikana vauvojen hoitoon liittyen poiminut. Ja yhä vahvemmin alkoi tuntua, etten mitenkään voisi onnistua siinä mahdottomassa tehtävässä, joka minulle lapsen syntymän myötä oli sysätty. Tulisin olemaan liian vähän tai väärällä tavalla vuorovaikutuksessa, lohduttaisin liikaa tai liian vähän, menettäisin hermoni väärällä hetkellä tai väärällä tavalla, tai mikä pahinta, katsoisin liian usein kännykkää imettäessäni.

2018 - Loputtoman googlettamisen kesä

Vauvojen ja pikkulasten psyykkisestä kehityksestä on nykyään hurjasti tietoa, ja lisää tuntuu löytyvän jatkuvasti. Se on hieno asia ja mahdollistaa monien sudenkuoppien välttämisen varhaisessa kehityksessä. Ja mikä parhainta, tuo tieto helpottaa asiantuntijoita auttamaan lapsia ja perheitä, jotka tarvitsevat erityistä tukea alkutaipaleellaan.

Mutta tutkimustiedolla on varjopuolensakin. Tietoa on niin paljon, ja sitä tulee niin monelta taholta, ettei ole ihme, jos tuoreen äidin sisäistämiskyky ylittyy. Ja pahinta on eri lähteistä saadun tiedon ristiriitaisuus keskenään. Kun yksi lähde käskee vastaamaan vauvan nälkäviesteihin (joita ovat käytännössä kaikki muu paitsi rauhallinen hengittäminen) sekunnissa, toinen varoittaa reagoimasta jokaiseen inahdukseen. Pilaanko siis lapseni pitämällä häntä nälässä liian pitkään vai pilaanko hänet (ja oman jaksamiseni) opettamalla rauhoittumaan vain ja ainoastaan rinnalle? Tämä on vain yksi niistä kymmenistä ristiriitaisuuksista, joihin tietoa ahmiessani törmäsin. Ja itse ainakin tunsin tuoreena äitinä välillä musertuvani niiden alle. 

Erikoisinta on, että kaiken tämän teoriatiedon rinnalla vielä kehoitetaan luottamaan omaan äidinvaistoon. Mutta mihin väliin äidinvaisto mahtuu, kun tuntuu että jokainen vauvaan liittyvä päätös on jonkin tiedon mukaan väärä? Muistan esikoisen vauvavuotena usein syyllistäneeni itseäni esimerkiksi  siitä, etten osannut erottaa vauvan itkujen syitä. En tiennyt mihin itkuun olisi pitänyt mitenkin reagoida. En osannut luottaa omiin tuntemuksiini, sillä ne tuntuivat usein olevan ristiriidassa jostain lukemani tiedon kanssa. Ja epävarmana tuoreena äitinä päätin luottaa itseni sijasta tutkittuun tietoon, vaikken väsymyspöhnässäni edes muistanut mistä kyseinen tieto oli peräisin.

Usein moitimme vanhempien ikäluokkien valintoja vauvojen hoitoon ja lasten kasvattamiseen liittyen. Ja moni asia onkin muuttunut parempaan suuntaan. Mutta omaan intuitioon ja siihen kuuluisaan maalaisjärkeen luottamisen voisimme vanhoilta ja viisailta opetella.


2020 - Vähemmän googlea, enemmän syliä

Olen tämän toisen harjoituskappaleeni kohdalla pyrkinyt pääsemään irti loputtomasta tiedonjanostani ja oikeanlaisten toimintatapojen metsästyksestä. Ja se on ollut yllättävän vapauttavaa! Helppoa se ei ole, ja huomaan usein jo kaivavani puhelinta esiin kymmenen Google-kysymystä mielessäni. Mutta kun sitten jätän Googlen rauhaan, huomaan, ettei mitään pahaa tapahdukaan. Vauva on edelleen elossa, suhteellisen tyytyväinen, ja olen jopa oppinut luottamaan intuitiooni vauvan erilaisiin itkuihin vastaamisessa, vaikken aina varmuudella tiedäkään mistä on kyse.

Kun usko  omiin kykyihin horjuu, kannattaa muistaa, että äiti on oman lapsensa paras asiantuntija (sekin on tutkimustietoon perustuva fakta). Joten jos johonkin on uskominen lasten kasvatuksen loputtomissa pyörteissä, uskotaan itseemme. 

Kommentit

  1. Itse päätin esikoisen kohdalla, että neuvolassa huomataan kyllä, jos joku on vialla ja jätin kaikki kasvatusoppaat sekä kehitysseurannat lukematta. Olen kuunnellut lapsiani ja uskonut siihen, että osaan tehdä päätöksiä, jotka ovat heidän parhaakseen. En tiedä, onko asialla ollut merkitystä, mutta molemmat lapseni ovat olleet todella helppoja, rauhallisia ja hyväntuulisia vauvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti ollut hyvä päätös! Ja hyvä pointti, että neuvolassa kyllä seurataan ja neuvotaan niin paljon ainakin ensimmäisen vuoden aikana, että sieltä saa varmasti kaiken tarpeellisen teoriapohjan vauvavuodesta selviytymiseen. Toivottavasti osaan tämän toisen vauvan kanssa ottaa yhtä rennosti kuin sinä! :)

      Poista

Lähetä kommentti