Koronan varjo loppuraskauden yllä

Koronasta on kirjoitettu (ymmärrettävästä syystä toki) blogeissa viime päivinä niin runsaasti, että olin jo päättänyt pitäytyä omasta puheenvuorostani. Olin myös päättänyt olla liikoja stressaamatta tästä viruksesta, joka ei sinänsä ole itselleni, edes raskaana olevana, suoraan vaarallinen. Viime yön valvottuani lievien supistusten jälkimainingeissa alkoi mieleni kuitenkin täyttyä erinäisistä koronan laukaisemista peloista liittyen nimenomaan tämänhetkiseen tilanteeseeni. Ja tiedän muidenkin samassa tilanteessa olevien näitä pelkoja jakavan.

Koronaviruksen ei tosiaan ole arvioitu olevan erityisen vaarallinen perusterveelle raskaana olevalle. Otos raskaana olevista koronaan sairastuneista on kuitenkin todella pieni, joten kovin aukottomia johtopäätöksiä ei voida heidän kohdaltaan vielä vetää. Tämänhetkisen tiedon valossa korona ei aiheuta esimerkiksi yhtä suurta riskiä keskenmenoon tai ennenaikaiseen synnytykseen kuin influenssa. Mutta influenssan tapaan koronavirus aiheuttaa raskaana olevalle kohonneen riskin sairastua vaikeaoireiseen viruskeuhkokuumeeseen. Ja tämä riski on suurin juuri loppuraskaudessa. 

Toinen pelkoni tässä olotilassani liittyy minä hetkenä hyvänsä koittavaan sairaalahoidon tarpeeseeni. Vauvani saattaa syntyä tänään, tai viimeistään kolmen viikon päästä käynnistettynä. Sillä hetkellä kun vauva päättää siirtyä tähän maailmaan kohdun suojasta, tulemme tarvitsemaan vuodepaikan synnytyssairaalasta, sekä vähintään yhden kätilön meitä avustamaan (jos kaikki menee hyvin). Se ei kuulosta paljolta, mutta tilanteessa, jossa esimerkiksi päiväkodit ja koulut ovat suljettuna, on aika suuren osan työikäisistä oltava kotona lastensa kanssa. Riittääkö hoitohenkilöstöä ja lääkäreitä sekä kotiin huolehtimaan lapsistaan että töihin huolehtimaan potilaista?Puhumattakaan siitä lisäkuormituksesta, jonka koronapotilaiden sairaalahoito terveydenhuoltohenkilöstölle ja -järjestelmälle aiheuttaa.

Tiedän kyllä järkeilemällä, että ei tässä oikeasti ole mitään isoa hätää. Ainakaan vielä. Synnytykset varmasti hoidetaan, tavalla tai toisella, ja pieni vastasyntynyt on aina etusijalla, jos tehohoitopaikkoja joudutaan priorisoimaan. Mutta se ei silti poista koronaviruksen leviämisen aiheuttamia mitä jos -ajatuksia. Mitä jos jotain menee synnytyksessä pahasti pieleen, ja lääkäreitä ei olekaan saatavilla? Mitä jos oman tai lapseni tehohoidon tarpeen vuoksi joku toinen jää ilman hoitoa ja menehtyy? Mitä jos sairastun itse koronaan ja sairastutan vastasyntyneen vauvani (tiedän että virus ei lähtökohtaisesti ole hengenvaarallinen vauvoille ja lapsille, mutta en usko että kukaan silti haluaisi tietentahtoen altistaa vastasyntynyttä millekään taudille)? Mitä jos en pysty jostain syystä imettämään, ja korvikemaidot ovat päättömän hamstrauksen johdosta loppuneet kaupoista?

Näitä kysymyksiä voisin jatkaa vielä pitkän litanian. Mutta todellisuus on se, että en itse pysty niihin kovin paljoa vaikuttamaan, muuten kuin keinoilla, jotka varmasti on jo (toivottavasti) taottu kaikkien meidän takaraivoihimme. Niiden lisäksi yritän edelleen olla liikaa stressaamatta, sillä se ei loppujen lopuksi auta minua, eikä varsinkaan vatsassani syntymäänsä valmistelevaa vauvaa.

Oma turvapaikka💙

Tsemppiä ja voimia vielä kaikille kanssaodottajille, ja jokaiselle, joka käyttää tällä hetkellä aikaansa mitä jos -kysymysten äärellä. Muistetaan suojella itsemme lisäksi myös muita, sillä tämä virus tulee vaikuttamaan välillisesti kaikkiin, ja kaikkeen.